Kuva: Getty Images

Serena Williams avautui epävarmuudestaan vartaloaan kohtaan - oli kateellinen sisarelleen

31.05.2018 20:45 - Katariina Auvinen

Tennistähti palasi kisakentille näyttävässä asussa.

Tennistähti Serena Williams, 36, on palannut kisakentillä äitiyslomansa jälkeen. Nainen hämmästytti yleisöä ja fanejaan muotoja hivelevässä mustassa haalariasussa. Williamsin asu oli varsin erikoinen näky tenniskentällä. Nainen kommentoi itse tunteneensa itsensä soturiksi kyseisessä asussa, joten hän päätti pukea sen ensimmäiseen kilpailuunsa. 

Serena on sisarensa Venuksen, 37, kanssa tuttu näky tennismaailmassa. Serena Williams on avautunut julkisuudessa epävarmuudestaan vartaloaan kohtaan. Hän kertoi olleensa kateellinen sisarelleen siitä, että tämä oli paljon hoikempi, pidempi ja kauniinpi kuin hän. 

Nykyisin tuore äiti kertoo pitävänsä vartaloaan aseena. 

- Minun on ollut vaikeaa hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Oli vaikeaa kasvaa Venuksen rinnalla, koska hän oli pitkä, hoikka ja kaunis. Minä taas olin vahva ja lihaksikas, kaunis kyllä, mutta niin erilainen, Serena Williams kertoi Harpers Bazaar -julkaisulle antamassaan haastattelussa. 

Hän kertoi taistelleensa erityisesti vuonna 2004 painonsa kanssa. Hän halusi laihduttaa itsensä kokoon 36, mutta ymmärsi ettei ikinä istuisi samaan muottiin kuin sisarensa. 

- Mietin, että miksi ihmeessä tekisin niin? En ole sellainen, olen niin erilainen. Minun vartaloni on minun aseeni ja koneeni, hän kertoo. 

Serena Williams palasi kisakentille tällä viikolla. Nainen herätti huomiota erikoisella pukuvalinnallaan. (kuva: Getty Images )

Serena Williams (oik.) on kertonut kärsineensä siitä, että hänen sisarensa Venus (vas.) oli pidempi ja hoikempi kuin hän. (kuva: Getty Images )

Serena Williams kertoi, että vuonna 2004 hän laihdutti itseään sinnikkäästi, koska ei ollut tyytyväinen vartaloonsa. (kuva: Getty Images )

Lue myös: Serena Williamsia ahdistaa äitiys - "Haluaisin pitää tyttäreni neljän seinän sisällä"

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat