Kuva: Senja Rapila

Olli Lindholm yllätti suomalaisjuontajan tämän syntymäpäivänä - "Ainoa mies, jota olen halannut"

16.08.2018 12:30 - Katariina Auvinen

Iskelmän Aamuklubin Mikko Siltala täytti 40 vuotta.

Iskelmän aamussa kuultiin ja nähtiin monenlaisia yllätyksiä, koska juontaja Mikko Siltala viettää tänään syntymäpäiviään. Kyseessä ei ole mikä tahansa syntymäpäivä vaan Siltala täytti pyöreät 40 vuotta. Juontajapari Pauliina Puurila oli tuonut Siltalalle muun muassa mukin lahjaksi. 

Mikko Siltala sai juontajapariltaan Pauliina Puurilalta lahjaksi yllätysmunia, kynän, mukin ja sisua. (kuva: Iskelmä )

- Toin sinulle mukin missä on kannustavia sanoja. Sen lisäksi saat tästä keltaisen pörrökynän, koska olen huomannut sinulla olevan hieman kleptomaanisia piirteitä kynien kanssa, Puurila kertoo. 

Lähetyksen aikana otettiin yhteyttä muun muassa Siltalan parhaaseen ystävään Rolf Koskeen, joka kertoi ikimuistoisen tarinan parin keikkareissulta. 

- Me olemme Mikon kanssa tunteneet toisemme jo lukioajoista lähtien. Olemme tehneet monia soittokeikkoja, joista yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Tulimme eräältä myöhään venyneeltä keikkareissulta kotiin ja minä olin kuskina. Jätin Mikon silloisen kotinsa eteen ja lähdin jatkamaan matkaani. Mikko kuitenkin soitti muutaman minuutin kuluttua ja tiedusteli, mihin ihmeeseen olen hänet jättänyt, Koski kertoo. 

Kävi ilmi, että Siltala oli kuin olikin oman kotiovensa vieressä, mutta hän oli selin oveensa päin. 

- Sanoin Mikolle, että katsoo taakseen, jolloin hän ymmärsi olevansa kotinsa oven edessä, ystävä kertoo. 

Yllätykset jatkuivat koko aamun. Epäilyttävästi entiseltä Iskelmän juontaja, Anna-Mari Raaskalta näyttävä "Helekatti" antoi Siltalalle sylitanssin. (kuva: Iskelmä )

Suurimman yllätyksen tarjosi Olli Lindholm 

Kirsikkana kakun päällä lähetykseen tuli puhelu. Soittaja paljastui laulaja Olli Lindholmiksi, joka halusi onnitella Siltalaa henkilökohtaisesti. 

- Mikko haluan onnitella sinua sydämeni pohjasta. Olet kiva kaveri ja jaksat aina ottaa muut ihmiset huomioon ja olla tasapuolinen.

Sen lisäksi Lindholm teki melkoisen paljastuksen. 

- Olet lisäksi varmaan ainoa suomalainen mies, jota olen halannut, Lindholm kertoi lähetyksessä. 

Kuuntele Iskelmän aamun parhaimmat palat RadioPlayn kautta täältä

Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat