Kuva: Emmi Moilanen

Esterin, 23, uravalinta herätti monissa hämmennystä - Sibelius-Akatemia vaihtui sirkukseen

15.11.2018 19:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Viljasen elämä on pitkälti tien päällä, mutta se on jotain sellaista, mistä hän nauttii suuresti.

Kun Ester Viljanen, 23, kertoi ylioppilasjuhlissaan suuntaavansa sirkuskouluun, sai hän osakseen monenlaisia reaktioita. Osa nauroi, osa halusi tietää, onko Viljanen ihan tosissaan. Moni nimittäin kuvitteli, että kahden muusikon lahjakas tytär loisi itselleen uran klassisen pianonsoiton parissa ja suuntaisi Sibelius-Akatemiaan.

Viljanen kuitenkin teki valintansa. Hän päätyi Lahden sirkuskouluun, jossa hän pystyi yhdistämään elämänsä intohimot. Nyt koulu on takana ja nuori nainen kiersi seitsemän kuukauden ajan Suomea Sirkus Finlandian kanssa.

Esityksessään hän yhdistää trapetsitaiteilun sekä laulamisen. Tämän lisäksi hän soittaa toisessa numerossa selloa.

Mutta miten kaikki tämä sai oikein alkunsa?

"Tiesin sen jo lapsena"

Viljanen oli jo lapsena todella menevä ja liikkuvainen. Puissa kiipeilyt ja muut hurjapäiset teot eivät olleet hänelle vieraita. Sen huomasivat myös vanhemmat.

- Äiti sitten ajatteli, että minut täytyy laittaa johonkin sellaiseen harrastukseen, jossa pääsen näitä temppuja tekemään. Hänen silmiinsä osui sitten ilmoitus espoolaisesta sirkuskoulusta, jonne hän minut sitten ilmoitti, Viljanen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Viljanen tykästyi sirkukseen heti. Siitä hetkestä lähtien se olikin olennainen osa hänen elämäänsä ja selkeytti urasuunnitelmatkin, vaikka moni, jopa hän itse, tietenkin ajatteli, että lapsen mieli muuttuu vielä vuosien saatossa.

- Sanoin tietenkin jo lapsena, että minusta tulee isona sirkustaiteilija, ja ennen kaikkea trapetsitaiteilija. Vanhempana en ihan täysin uskonut enää siihen lapsuuden haaveeseen, Viljanen kertoo nauraen.

Lukion jälkeen Viljanen kuitenkin päätti hakea sirkuskouluun, vaikka lahjakkaalle muusikolle ovat olisivat varmasti auenneet muuallekin.

- Ylioppilaskirjoitusten jälkeen moni oletti, että menen Sibelius-Akatemiaan. Sitten kun kerroin, että menen sirkuskouluun, niin tuli todella monenlaisia reaktioita. Osa nauroi, osa kysyi, että olenko tosissani, Viljanen kertoo.

(kuva: Emmi Moilanen)

Hän itse ei ole valintaansa katunut koskaan. Nyt hänellä on mahdollisuus toteuttaa intohimojaan.

- Tässä ammatissa voin yhdistää musiikin ja sirkuksen. Jos minusta tulisi klassinen pianisti, niin siihen ei sirkusta voi samalla tavalla yhdistää. Olen tykännyt itse valinnastani. 

"Minulle on tärkeää, että saan omaa tilaa"

Tänä vuonna Viljanen kiersi Suomea Sirkus Finlandian kanssa. Kaiken kaikkiaan kiertueella oltiin seitsemän kuukautta. Tuona aikana työkavereista tulee väistämättä todella läheisiä.

- Se on todella tiivis yhteisö. Itse kuitenkin pidän siitä elämäntyylistä. Minulla ei ole koskaan mennyt sukset ristiin kenenkään kanssa, vaikka varmasti sitäkin käy, kun ollaan niin tiiviisti yhdessä.

Viljanen kuitenkin myöntää, että oman tilan saaminen on hänelle tärkeää. Ilman sitä, tilannetta saattaisi toisinaan olla vaikea kestää.

- Minulle on tärkeää se, että saan oman tilan, jossa voin olla rauhassa. Harvoin me käydään porukalla esimerkiksi syömässä yhdessä. Harvoin kuitenkaan löytyy aikaa tai jaksamista tehdä yhdessä juttuja töiden jälkeen.

Viljanen itse asui kiertueella vanhasta junanvaunusta tehdyssä asumisvaunussa, jossa oli kolme huonetta. Huoneesta löytyi kerrossänky, keittolevy sekä vesihana. Sen sijaan erikseen olivat suihkuvaunu, pyykkivaunu sekä vessat.

Tunnelma on kuvailujen mukaan juuri sellainen, jonka moni on tottunut näkemään lähinnä elokuvissa. Kiehtovan erilainen.

"En halua suunnitella elämää kauhean pitkälle"

Tänä vuonna Viljaselta nähtiin esitys, jossa hän tekee temppuja keinutrapetsilla ja laulaa samaan aikaan, ranskaa täydellisesti ääntäen. Siihen ei ihan kuka tahansa pysty.

Viljanen myöntääkin, että esitys on vaatinut lukuisia treenitunteja.

- Se vaati todella paljon harjoittelua. Muistan, kun ensimmäisen kerran kokeilin sitä, ajattelin vain, että eihän tässä pysty mitenkään laulamaan samaan aikaan.

- Opettelin keinua varten erilaisia lauluja jo koulussa ja sitten vain piti opetella ne kohdat, joissa hengittää. Pitää tietää tarkalleen, koska vetää henkeä, sillä jos tekee liian pitkän fraasin fyysisen esityksen jälkeen, niin siinä ei käy hyvin, hän naurahtaa.

(kuva: Emmi Moilanen)

Lähteltä piti -tilanteita on sattunut tälläkin kaudella. Onneksi suurilta vahingoilta on kuitenkin vältytty.

- Pari kertaa on käynyt niin, että olen saanut keinusta kiinni juuri ja juuri. Lähinnä siinä tulee kiusallinen olo, kun pitää kömpiä takaisin sinne trabetsille. Sen jälkeen pitää kuitenkin vain osoittaa yleisölle, että kaikki on kunnossa ja homma jatkuu.

Tämän vuoden osalta kausi on nyt ohi. Mutta missä Viljanen sitten näkee itsensä tulevaisuudessa?

- Tätä työtä voi tehdä niin pitkään, kuin keho sen sallii. Vaikea sanoa tarkkaa ikää, mutta tuskin ihan vielä tarvitsee itse uran vaihtoa miettiä.

- Olen kuitenkin sellainen, että en halua suunnitella elämää kauhean pitkälle. Tietenkin haluan kehittyä, mutta sellaista suurta päämäärää, kuten olla esimerkiksi jossain maailman suurimmassa sirkuksessa, minulla ei ole, Viljanen päättää.

Kilpailut

Uusimmat