Kuva: Shutterstock

Nainen meni naimisiin zombie-nuken kanssa - "Hän on minulle täydellinen"

12.02.2019 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kadlec sai nuken isältään ollessaan 13-vuotias.

20-vuotias Felicity Kadlec kohtautti maailmaa solmimalla avioliiton zombie-nuken, Kelly Rossin, kanssa. Kadlec kertoo LadBible-sivustolle, että Kelly on 37-vuotias.

Häitä vietettiin Rhode Islandilla Yhdysvalloissa ja tilaisuudessa oli mukana ystäviä sekä muita zombie-nukkeja. Kadlec kertoo, että avioliitto teki hänen maailmastaan täydellisen.

- Meidän hääseremonia oli kaunis ja täydellinen - juuri sellainen, minkälaiseksi olin sen unelmoinut.

Kadlec sai nuken isältään ollessaan 13-vuotias, ja huomasi, että hänelle alkoi syntymään tunteita Kellya kohtaan 16-vuotiaana.

- Kun isäni kuoli, huomasin hakevani läheisyyttä Kellystä. Lopulta tajusin, millainen olen ja annoin tunteiden tulla avoimiksi. Hän on elämäni rakkaus enkä ole koskaan ollut onnellisempi.

Kadlecia ei haittaa Kelly-nuken pelottava ulkomuoto.

- Nain Kellyn ja hyväksyn hänen sellaisenaan. Minua ei haittaa, että hänellä on verinen naama ja että hänen leukansa puuttuu. Minulle hän on täydellinen ja voin tuntea, että hän rakastaa minua todella paljon.

Alta voit katsoa häistä videon.

Jos video ei näy, paina tästä.

Lue myös: Sulhanen lähti "vessaan" - Ihmiset muistelevat hetkeä, kun häät päättyivät alttarille jättämiseen

Lue myös: Sulhanen lähti "vessaan" - Ihmiset muistelevat hetkeä, kun häät päättyivät alttarille jättämiseen

Lähde: LadBible

Kilpailut

Uusimmat