Kuva: AOP

Vanha suola janottaa? Ariana Granden huhutaan iskeneen entisen miehensä

28.02.2019 21:15 - Katariina Auvinen

Nainen poistui Big Seanin kanssa samaan aikaan studiolta ja samaa matkaa.

Laulaja Ariana Grandella, 25, on ollut epäonnea rakkauselämässään viime vuosina. Ensin hän erosi muusikko Mac Milleristä, koska ei sulattanut tietojen mukaan miehen huumausaineiden käyttöä.

Miller menehtyi yliannostukseen viime vuoden loppupuolella, joka oli kova paikka naiselle. Sen jälkeen nainen meni pikakihloihin Pete Davidsonin kanssa, mutta suhde ajautui karille muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. 

Nyt nainen on ilmeisesti löytänyt yhteisen sävelen hänen entisen poikaystävänsä Big Seanin, 30, kanssa. Pari on viettänyt viime aikoina tiiviisti aikaa yhdessä ja heidän nähtiin lähtevän studiolta yhdessä.

Pari kuvattuna vuonna 2015, juuri hieman ennen kuin he ilmoittivat eroavansa. (kuva: AOP)

Pari seurusteli ensimmäisen kerran vuonna 2014 vajaan vuoden verran. 

He erosivat ja mies löysi rinnalleen laulaja Jhené Aikon, jonka kanssa miehen on kerrottu seurustelleen jo neljä vuotta. Grande kertoi, että hän erosi miehestä sen takia, että Big Sean oli kirjoittanut rivot lyriikat hänestä biisiinsä. 

Nyt vanha suola on ilmeisimmin alkanut janottaa ja Grande on viihtynyt Big Seanin kanssa yhdessä studiolla kuin vapaa-ajallakin. Nähtäväksi jää, onko tässä seuraavan rakkaustarinan alku. 

Lue myös: Selena Gomez ei ole enää Instagramin seuratuin nainen - laulajatähti kiilasi ohi

Lue myös: Ariana Grande paljastaa: "Yksityiselämää ei edelleenkään ole"

Lue myös: Ariana Grande esittelee treenattua kehoaan - niukka asuste herättää ihastelua

Lähde: TMZ & Elite Daily 

Kilpailut

Uusimmat