Kuva: Mikko Räsänen

Juha Tapio järjestää yllätyksen Iskelmä Festivaaleilla - keikkasetti, jollaista et näe muualla

25.06.2019 14:00 - Emmi Moilanen

Juha Tapio esiintyy Iskelmä Festivaaleilla tänä vuonna jo kymmenettä kertaa.

Iskelmä Festivaali järjestetään tällä viikolla torstaista lauantaihin, 27.6.-29.6. Himoksella, ja tapahtumaa juhlitaan jo yhdennetoista kerran.

Iskelmän Aamuklubin juontajien Mikko Siltalan ja Pauliina Puurilan haastattelussa selviää, että laulaja Juha Tapio on esiintynyt kyseisillä festivaaleilla jo vuodesta 2009 lähtien.

- Tästä tulisi niin kuin kymmenen vuosi putkeen, artisti toteaa.

Juhlan kunniaksi Juha Tapio päätti ottaa selvää, mitkä hänen omat kappaleensa ovat menestyneet parhaiten Vuoden Iskelmä -kappale äänestyksissä.

- Ajattelin rakentaa keikkasetin niille biiseille, jotka ovat olleet siellä top kympissä tai mahdollisimman lähellä kärkeä.

"Muutama yllätys on tulossa"

Artisti paljastaa, että kappaleiden joukosta löytyi yllättäviäkin kappaleita, joita hän ei itse olisi tullut ajatelleeksikaan.

- Tuosta tulee pikkuisen erilainen setti kuin yhdestäkään muusta kesän festivaalisetistä. Se on sitten Iskelmä-kansan mieltymysten mukaan rakennettu, mies myhäilee.

Artisti myöntää, että joitakin kappaleita on pitänyt lämmitellä hieman enemmän. Hän pysyy kuitenkin hyvin vaitonaisena siitä, mitä tulevan pitää. Iskelmä Festivaali on muodostunut miehelle mieluisaksi tapahtumaksi, joten ”jotain erityistä piti kehittää.”

- On muutama ylläri tulossa tuossa keikassa ja muutama erityinen hetki. On joitain lauluja, joita ei ole soitettu tänä kesänä vielä kertakaan, mutta jotka ovat ilman muuta isoja biisejä.

Lue myös: Iskelmä festivaalin kaikki esiintyjät julki - katso koko ohjelma

Lue myös: Juha Tapio uransa alkuhaasteista: "Olen kiitollinen tänäkin päivänä, etten joutunut vankilaan"

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat