Kuva: AOP

Jason Momoa syötti karhua suullaan - eläinsuojelujärjestö tuomitsi videon

04.11.2019 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Peta:n mukaan eläimiä ei pitäisi käyttää enää kuvauksissa.

Aquaman-elokuvan ja Game Of Thrones -sarjan tähden Jason Momoan, 40, julkaisema video ei ollut eläinsuojelujärjestön mieleen.

Momoa oli julkaissut Instagram-sivullaan videon, jossa syötää suullaan karhulle keksiä. Kyseinen eläin oli otettu mukaan See-ohjelman kuvauksiin, jossa Momoan on tarkoitus taistella karhun kanssa.

"Karhun on tiedettävä hajusi. Joten tässä on keksipusuni", Momoa muun muassa kirjoitti julkaisun yhteydessä.

Eläinsuojelujärjestö Peta tuomitsi Momoan videon, kun järjestön edustaja Brittany Peet antoi asiasta varsin jyrkän tiedotteen.

- Momoa ei ilmeisesti tajua, että tällaiseen ei ole oikeutta. Villieläimet yleensä revitään pois äitiensä luota ja heitetään kouluttajille, jotka saattavat käyttää julmia tekniikoita, kuten sähköiskuja ja lyöntejä, niiden opettamiseen, Peet kertoi ja jatkoi:

- Momoa tietää, että nykyään tietokoneilla saadaan luotua aitoja kohtauksia, joten eläimen tuominen kuvauksiin on sille stressaavaa eikä ollenkaan tätä päivää. Toivomme, että eläimiä ei käytettyäisi stunteissa.

Näet Momoan julkaiseman videon alta.

 
 


Jos video ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Jason Momoa poseerasi 12 vuotta vanhemman vaimonsa kanssa - katso kuvat upeasta parista!

Lue myös: Hollywood-komistus Jason Momoa yllätettiin iloisesti - "Hyvää synttäriä, mulkero!"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat