Kuva: AOP

Pornosivusto julkisti vuoden suosituimmat julkkishaut - ykkösenä kiusoitteleva sometähti

16.12.2019 23:15 - Iiro Myllymäki

Belle Delphinen nimellä tehtiin hurja määrä hakuja Pornhubissa.

Pornosivusto Pornhub on julkistanut tiedot vuoden 2019 haetuimmista julkkiksista sivustolla. Ykköseksi selviytyi monelle yllätyksellinen nimi. Ykkössijalle pääsi nimittäin sosiaalisen median tähti Belle Delphine, 20. Erityisesti naisen elämää seurataan Instagramissa, mutta tänä vuonna nainen teki hienoisen aluevaltauksen myös Pornhubin puolelle.

Nainen nousi Pornhubin haetuimmaksi julkkikseksi sen ansiosta, että hän oli kertonut sosiaalisen median seuraajilleen aloittavansa omien videoiden tekemisen kyseiselle pornosivustolle. Varsinaista pornomateriaalia odottavat joutuivat kuitenkin pettymään, sillä nainen julkaisi sivustolle pelkästään vitsikkäitä, kaksimielisiä videoita. Naisen nimellä tehtiin vuoden aikana noin 31 miljoonaa hakua Pornhubissa.

Toisiksi eniten sivustolla on haettu seurapiiritähti ja kauneusyrittäjä Kim Kardashiania, 39. Kardashian nousi raketin lailla julkisuuteen, kun hänen silloisen miesystävänsä Ray J:n kanssa kuvaama seksivideo lähti leviämään netissä vuonna 2007. Video on edelleen haettu ja katsottu, ja tämän pystyy päättelemään muun muassa tämän listauksen kakkossijasta.

Kim Kardashian (kuva: AOP)

Kolmannelle sijalle nousi räppäri Cardi B, 27, joka ennen nousuaan musiikkimaailman huipulle työskenteli stripparina. Kymmenen haetuimman kärjessä on muitakin artisteja. Ariana Grande, Nicki Minaj, Selena Gomez ja Miley Cyrus ovat kaikki Pornhubin haetuimpien julkkisten top 10 -listalla.

Cardi B (kuva: AOP)

Alta voit katsoa listauksen kymmenen kärjen.

Belle Delphine

Kim Kardashian

Cardi B

Lena the Plug

Ariana Grande

Nicki Minaj

Selena Gomez

Kylie Jenner

Maitland Ward

Miley Cyrus

Lue myös: Amatööriporno kiinnostaa ihmisiä - Pornhub paljasti vuoden 2019 suosituimmat haut

Lue myös: Porno-ohjaaja? Fanit hämmentyivät näyttelijäkaunottaren tittelistä

Lähde: Paper

Kilpailut

Uusimmat