Kuva: Senja Rapila

Arttu Wiskari kärsii korvaongelmista - "Lääkärit eivät voi asialle paljoa tehdä"

30.01.2020 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Wiskari pitää nyt pienen tauon.

Laulaja Arttu Wiskari, 35, kärsii tällä hetkellä korvaongelmista. Wiskari kertoi Iskelmän-juontajalle Hannu Aholaidalle, että tarvitsee nyt pientä lepoa.

- Mies voi ihan hyvin, mutta korva ei. Minulla alkoi vuonna 2011 sellaiset vaivat, että en ole kuullut toisella korvalla oikein. Nyt täytyy ottaa pieni levähdys, että saadaan korva kuntoon ja mies keikoille.

Wiskari uskoo, että ongelmat johtuvat lihasten kireydestä.

- Lääkärit eivät sille paljoa voi tehdä, mutta aika usein tällaiset ongelmat tulevat siitä, että paikat ovat jumissa. Itsekin istun keikkamatkoilla jatkuvasti ja silloin varsinkin yläkroppa menee juntturaan. Onneksi tämän pitäisi lähteä jumppaamalla, hieronnalla sekä akupunktiolla, Wiskari sanoo ja jatkaa:

- Tinnityksen kanssa pystyy elämään, mutta nyt se häiritsee kovasti laulamista ja musiikin kuuntelua. En halua mennä antamaan itsestäni keikoille huonoa kuvaa.

Ongelmat ovat vaikuttaneet myös Wiskarin tasapainoon.

- Korvassa sijaitsevat valitettavasti myös tasapainoelimet ja huomaan sen, että törmäilen eri asioihin koko ajan. Olo on kuin Ozzy Osbournella.

Iskelmä, Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Arttu Wiskarin ravintolaan murtauduttiin, lupaa löytöpalkkion: "Minulla on tuhat euroa taskussa"

Lue myös: Arttu Wiskaria anellaan laihdutusohjelmiin: "En halua olla langanlaiha"

Kilpailut

Uusimmat