Kuva: Emmi Moilanen

Korona pilasi Evelinan suunnitelmat, avautuu faneilleen: "Piti laskeutua tänään Los Angelesiin"

23.03.2020 15:15 - Iiro Myllymäki

Evelinan oli tarkoitus lentää Yhdysvaltoihin tekemään musiikkia.

Laulaja Evelina, 24, on muiden muusikoiden tavoin joutunut sopeutumaan uuteen työtilanteeseen koronaviruspandemian vuoksi. Kirjoitimme jo aiemmin, että nainen kertoi keikkojen perumisista Instagram-päivityksessään.

Nyt Evelina on avannut faneilleen vielä lisää, miten pandemia on muuttanut hänen suunnitelmiaan.

”Mun piti laskeutua tänään Los Angelesiin tekemään musaa ja kuvauksiin. Sen sijaan oon kotisohvalla näissä samoissa lökäreissä missä oon ollut kolme päivää”, Evelina kertoo.

Nainen kuitenkin jatkaa, että myös tämänhetkinen kotisohvalla oleskelu kelpaa hänelle.

Päivitykseen Evelina on liittänyt itsestään kauniin kuvan. Nainen lisää, että kuva on otettu jo ennen koronatilanteen kärjistymistä. Voit katsoa laulajan päivityksen alta. Jos päivitys ei näy, klikkaa tästä.

Evelinan fanit ovat rynnineet kommenttikenttään ja täyttäneet sen kehuilla.

”Nainen oot upea.”

”Wau.”

”Ihana kuva taas.”

Lue myös: Evelina hymyilee kauniisti somessa - ilon syynä uutuskappaleen menestys

Lue myös: Evelina keskeytti laivakeikkansa kuultuaan yleisöstä kaksi sanaa - kertoo nyt tilanteesta

Kilpailut

Uusimmat