Suosikkinäyttelijä Laura Birn juhli eilen lauantaina 25. huhtikuuta 39-vuotispäiivänsä. Näyttelijä ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen Helmiä ja sikoja -elokuvasta vuonna 2003. Birn oli aloittanut Teatterikorkeakoulussa vain vuotta aiemmin. Sittemmin näyttelijätär on tullut tutuksi monista elokuvista, teatteriesityksistä ja tv-sarjoista. Vuonna 2013 Birn pokkasi parhaan naispääosan Jussin Puhditus-elokuvasta.
Katso, kuinka Birn on muuttunut vuosien varrella. Vai onko?
2020
Birn näytteli nimikkoroolin tammikuussa ensi-iltansa saaneessa Helene-elokuvassa. Helene Schjerfbeckin roolia varten Birn opetteli maalaamaan.

2019
Birn ja Krista Kosonen Red Carpet -elokuvafestivaalin Gaalassa kesällä 2019. Näyttelijät saivat Hyvinkään Tähtiraitille omat tähtensä.

2015

Birn viihtyi etuhiuksissa. Kuvassa hän edusti European Film Awards -tilaisuudessa.
2012

Birn näytteli pääosan Puhdistus-elokuvassa vuonna 2012. Elokuva sai viisi Jussia, joista Birn voitti ansiokkaasti yhden.
2008

Birn 8 päivää ensi-iltaan -elokuvan ensi-illassa. Hän näytteli elokuvassa naispääosan.

Birn Sinkkuelämää-elokuvan ensi-illassa.
2007

Laura Birn nähtiin Joulutarina-elokuvassa. Vierellä HP Björkman.
2002

Helmiä ja Sikoja -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2003. Päärooleissa Amanda Pilke, Laura Birn ja Mikko Leppilampi.
Lue myös: Laura Birn pääsi seuraamaan Hollywood-legendan työskentelyä: ”Siinä tuli kylmiä väreitä”