Kuva: AOP

Kuinka suomalaisrokkarit kiertävät maailmalla? The 69 Eyes -keulakuva esitteli bändin bussia

07.05.2020 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtye julkaisi uusimman albuminsa viime syyskuussa.

Kun bändit kiertävät maailmalla, ovat hyvät puitteet tärkeässä asemassa. Nyt The 69 Eyes -keulakuva Jyrki 69, 51, on esitellyt Digital Tour Bus -YouTube-kanavalle bändin kiertuebussia, joka heillä oli käytössä alkuvuoden USA-kiertueella. Video on kuvattu 29. tammikuuta Chicagossa, ennen mullistavaa koronapandemiaa.

Videolla Jyrki 69 käy koko bussin läpi ja näyttää, mitä kaikkia se pitääkään sisällään.

Jos video ei näy, katso se täältä.

The 69 Eyes julkaisi viime syksynä West End -nimisen albumin. Albumin nimi tulee nykypäivän maailmasta, mutta Jyrki 69 sanoi Voice.fi:n haastattelussa, että suomalaiset ovat aina saaneet pelätä jotain.

- Tämän hetken sukupolvi on kauhuissaan siitä, kun jatkuvasti tulee ikäviä uutisia: Amazon palaa ja ilmasto muuttuu. Samanlaista se oli kuitenkin silloin aikoinaankin, kun elimme jatkuvan ydinsodan uhan alla. Lisäksi kylmä sota jylläsi ja siitä puhuttiin jatkuvasti.

- Uudellä levyllä on kappale Burn Witch Burn, jossa Grimmin satujen ja OZ-velhon kautta puhutaan nykypäivän sosiaalisesta mediasta, joka on melkoista myrkkyä nuorisolle.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Jyrki 69 paljastaa hauskan faktan studiotyöskentelystään - laulaminen ei onnistu ilman yhtä asiaa

Lue myös: The 69 Eyes julkaisee albumin länsimaiden tuhosta - "Elämme synkkiä aikoja"

Kilpailut

Uusimmat