Kuva: Shutterstock

10 vuoden takaisen tuplasateenkaarivideon mies kuoli - YouTube täyttyi surunvalitteluista

12.05.2020 11:45 - Iiro Myllymäki

Miehen eeppinen reaktio tuplasateenkaaren näkemiseen ilahdutti nettikansaa vuonna 2010.

Vieläkö muistat kymmenen vuoden takaisen viraalivideon, jossa mies näkee tuplasateenkaaren ja liikuttuu näystä toden teolla? Vuoden 2010 hittivideon kuvannut mies on nyt menehtynyt, kirjoittaa muun muassa CNN. Videon kuvasi Paul Vasquez ja hän menehtyi 57 vuoden ikäisenä.

Paul Vasquez, paremmin tunnettu nimellä Double Rainbow Guy, eli Yosemiten kansallispuiston vieressä Kaliforniassa, ja hänen kotoaan avautuivat laajat ja vaikuttavat näkymät. Erityisen vaikuttava näkymä oli miehelle silloin, kun hän näki kauniit kaksi sateenkaarta toistensa päällä.

- Voi hyvä luoja, tuplasateenkaari halkoo koko taivasta. Voi hyvä luoja, mies sanoo hittivideolla kyynelten lomasta ja välillä päästää myös innostuneita huudahduksia.

Alta näet alkuperäisen videon. Jos video ei näy alla, näet sen myös täältä.

Vasquez ei osannut odottaa videon saavan sellaista suosiota kuin se sai. Se lähti leviämään netissä sen jälkeen kun talk show -isäntä Jimmy Kimmel oli jakanut sen Twitterissä. Jutun kirjoitushetkellä sitä on katsottu yli 47 miljoonaa kertaa. Videon ansiosta mies nähtiin lukuisissa tv-ohjelmissa ja myös muutamassa mainoksessa.

Time kirjoittaa, että Paul Vasquezin kuolinsyytä ei ole tiedotettu. Mies oli kuitenkin vähän aikaa sitten kirjoittanut Facebookissa, että hän oli käynyt koronatestissä ja sai tätä kautta tietää jostakin toisesta sairaudesta.

Sateenkaarivideon kommenttikentässä on surtu miehen menehtymistä.

”Tämä mies sai kokea täyttä iloa ja hetken hurmiota. Lepää rauhassa”, on yksi kirjoittanut.

”Taivaassa häntä odottaa triplasateenkaari”, kommentoi toinen.

Hän kulki sateenkaarisiltaa pitkin toiselle puolelle”, on eräs kommentoinut.

Lue myös: Vauvan eeppinen reaktio jäätelön makuun huvittaa somessa: "Silmämuna pullahtaa ulos"

Lue myös: Mistä korona-ajan suosituin meemi on peräisin? Jäljet johtavat sekä Venäjälle että Ghanaan

Lähteet: CNN, Time

Kilpailut

Uusimmat