Kuva: AOP

Johnny Depp näyttelemään kauhurokin legendaa? Kyllä, jos itse Alice Cooperilta kysytään

31.05.2020 18:15 - Lauri Kujanpää

Cooper pohti mahdollista elämäkertaelokuvaansa tuoreessa haastattelussa.

Muun muassa Elton Johnista ja Queenista tehdyt elämäkertaelokuvat ovat menestyneet hyvin ja voisi olettaa, että tulevaisuudessa muistakin artisteista tehtäisiin samankaltaisia tuotantoja.

Nyt legendaarinen rokkari Alice Cooper, 72, on pohtinut omaa elämäkertaelokuvaansa Yahoo Entertainment -julkaisun haastattelussa ja paljastanut, kenet haluaisi näyttelevän itseään.

- Jos Johnny Depp olisi paremman näköinen, hän voisi näytellä minua, Cooper vitsaili nauraen ja jatkoi:

- Johnny olisi ehdottomasti paras valinta, koska hän todellakin rakastaa näytellä hahmoja, joita muut eivät. Hän myös tuntee minut tarpeeksi hyvin, että osaisi varmasti imitoida minua.

Cooper nähdään cameo-roolissa Deppin tähdittämässä Dark Shadows -vampyyrielokuvassa. Kaksikolla on myös yhteinen The Hollywood Vampires -yhtye.

Depp saattaa myös palata Jack Sparrow'n rooliin suosituissa Pirates of the Caribbean -elokuvissa. Roolisuoritus voi kuitenkin jäädä pieneksi, sillä huhujen mukaan Disney kaavailee leffasarjaan uutta päätähteä. Voit lukea lisää tästä.

Lue myös: Alice Cooper ylistää naiskitaristiaan: "Hän on todellinen tiluttaja"

Lue myös: Huhut: Näyttelijäkaunotar Pirates Of The Caribbean -elokuvan päätähdeksi - myös Johnny Depp mukana?

Lähde: NME

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat