Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Iso-Arskan tähdittämä tieteisseikkailu - näyttelijä loukkaantui kuvauksissa

13.06.2020 07:15 - Roy Kokkonen

Kriitikoiden ylistämä tieteiselokuva oli yksi ensimmäisistä, jossa käytettiin tietokoneella tehtyjä erikoistehosteita.

Total Recall - Unohda tai kuole julkaistiin vuonna 1990. Tuona aikana Hollywoodissa oltiin siirtymässä trikkikuvaustekniikoilla tehdyistä erikoistehosteista tietokoneella animoituihin. Paul Verhoevenin ohjaamassa elokuvassa yhdisteltiin molempia, ja se saikin tehosteistaan Oscar-tunnustuksen.

Arnold Schwarzenegger on Quaid-niminen kivenporaaja, joka haluaa toteuttaa toistuvasti unessaan nähdyn matkan Marsiin. Sinne päästäkseen hän tarvitsee muistisiirrännäisen, mutta jokin menee pieleen ja kaikki muuttuu.

Kuvauksissa ei pieniltä kommelluksilta vältytty. Yhdessä kohtauksessa Schwarzeneggerin hahmo rikkoo ikkunan. Kuvausryhmän oli tarkoitus räjäyttää ikkuna ennen kuin näyttelijä oikeati koskisi siihen, mutta räjäytys epäonnistui. Seurauksena Schwarzenegger sai käteensä tikkejä vaatineen syvän haavan.

Elokuvatietokanta IMDB:ssä Total Recall on saanut 7,5 tähteä. Se on saanut kriitikoilta positiivista palautetta. Vuonna 2004 The New York Timesin kriitikot valitsivat Total Recallin yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta.

Elokuvasta on tehty uudelleenfilmatisointi, joka sai ensi-iltansa vuonna 2012. 

Lue myös: Arnold Schwarzenegger muistelee loukkaantumistaan sci-fi-elokuvassa: "Tikit lounastauolla"

Lue myös: Arnold Schwarzeneggerin venyttelyvideo naurattaa faneja - "Notkeus on yhtä tärkeää kuin pumppi"

Lue myös: Arnold Schwarzenegger taistelee koronavirusta vastaan omalaatuisella tyylillä - kertoo nyt miksi

Lähde: IMDB, New York Times

Kilpailut

Uusimmat