Kuva: AOP

Donald Trump käytti yli 70 000 dollaria hiuksiinsa Diili-ohjelmassa

29.09.2020 21:45 - Roy Kokkonen

Summa vaikuttaa varsin ylimitoitetulta ottaen huomioon Trumpin vakiparturin hinnaston.

Viime päivinä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin verotiedot ovat nousseet jälleen tapetille. The New York Times kertoi paljastusjutussaan, että istuva presidentti maksoi edellisenä vuotena vain 750 dollaria liittovaltion tuloveroja.

Verotiedoista selviää, että Trump on käyttänyt hiusten leikkaamiseen ja muotoiluun yli 70 000 dollaria, eli noin 59 000 euroa aikana, jolloin Diili-ohjelmaa kuvattiin, kertoo Yahoo Entertainment.

Erikoisen asiasta tekee se, että perinteisesti tuotantoyhtiö vastaa hiusten muotoilusta ja meikistä.

Trumpin hiuksia leikkasi 30 vuoden ajan englantilainen parturi Adrian Wood. Nykyisin miesten hiustenleikkuu maksaa hänen hinnastonsa mukaan 47 dollaria, mutta kaksi vuotta sitten se maksoi vain 38 dollaria.

70 000 euroa vaikuttaa siis varsin ylimitoitetulta summalta. 

Diiliä tehtiin vuosina 2004-2015. Vaikka summan jakaisi noille vuosille, on 6363 dollaria vuodessa hiuksiin silti paljon.

Diili oli suosittu tosi-tv-ohjelma, jossa joukko kilpailijoita tavoittelee työpaikkaa Trumpin yhtiössä. Ohjelmassa he osallistuvat erilaisiin tehtäviin ja haasteisiin. Ohjelman edetessä kilpailijoita "erotetaan". Sarjaa tehtiin 14 tuotantokautta, mutta se päättyi, kun Trump asettui ehdolle presidentinvaaleihin.

Sarjasta on tehty myös suomalainen versio, jota ovat luotsanneet sekä Jari Sarasvuo että Hjallis Harkimo. Ohjelmasta tehdään seitsemäs suomalainen tuotantokausi vuonna 2021, jossa tavoitellaan paikkaa Jaajo Linnonmaan yhtiöön.

Lue myös: Näyttelijäkonkari näpäytti Donald Trumpia koronakriisin hoidosta: "Hän ei välitä niistä ihmisistä"

Lue myös: Entinen Miss Suomi muisteli Twitterissä kohtaamistaan Donald Trumpin kanssa: "Hän kouri minua"

Lähde: Yahoo Entertainment, The New York Times

Kilpailut

Uusimmat