23-vuotiaana tapetusta laulajatähdestä kertova minisarja julkaistaan Netflixissä – katso traileri

Selena Quintanilla joutui henkirikoksen uhriksi vuonna 1995. Sarja kertoo hänen nousustaan supertähdeksi.

Julkaistu:

Yhdysvaltalainen Selene Quintanilla oli aikansa supertähti. Hän julkaisi ensimmäisen singlensä vasta 12-vuotiaana ja solmi pian sen jälkeen levytyssopimuksen EMI-levy-yhtiön kanssa. 

Hän voitti Selena live! -levyllään myös Grammy-palkinnon.

Laulajan uransa lisäksi Quintanilla oli seksi-ikoni ja Coca-Colan mainoskasvo. Tämän lisäksi hän kokeili taitojaan myös näyttelijänä. 

Nuoren supertähden ura kuitenkin katkesi yllättäen vuonna 1995. Quintanilla joutui nimittäin henkirikoksen uhriksi vain 23-vuotiaana. Hänet ampui hänen oman ihailijakerhonsa puheenjohtaja teksasilaisessa motellissa.

4. joulukuuta jokaisella on mahdollisuus tutustua Quintanillan elämään paremmin, sillä Netflix julkaisee kaksiosaisen minisarjan naisen elämästä. Quintanillan roolissa nähdään The Walking Dead -sarjasta tunnettu Christian Serratos.

Netflixin mukaan sarjassa päästään seuraamaan Quintanillan nousua supertähdeksi. Siitä pientä esimakua antaa ensimmäinen julkaistu traileri, jonka pääset katsomaan alta. 

YouTube video

Alta pääset kuuntelemaan yhden Selenan kappaleista, I Could Fall in Love.

YouTube video

Lue myös: Netflix-dokumentti kertoo kammottavan murhatarinan – jo pelkkä traileri on kylmäävää katsottavaa

Lue myös: Netflixin tulevan jouluelokuvan nimi hämmentää somessa – avautuu etenkin Riverdale-faneille

Lähde: CNN