Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: George Clooney, Brad Pitt ja Julia Roberts vuosituhannen vaihteen menestyskomediassa

17.10.2020 07:15 - Roy Kokkonen

Illan elokuvassa nähdään Hollywoodin todellista tähtikaartia.

Vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Ocean's Eleven - korkeat panokset kertoo vankilasta juuri vapautuneen Danny Oceanin (George Clooney) värväämästä 11 hengen koplasta. Porukalla on suunnitelmana ryöstää kolme äärimmäisen tarkasti vartioitua kasinoa Las Vegasissa.

Ted Griffinin käsikirjoittamassa ja Steven Soderberghin ohjaamassa elokuvassa nähdään Hollywoodin todellista tähtikaartia. Clooneyn lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Brad Pitt, Matt Damon, Andy Garcia ja Julia Roberts

Elokuvaa kuvattiin Bellagio-kasinossa Las Vegasissa. Näyttelijät pelasivat myös itse kasinolla vapaa-ajallaan. Voittosummista ei ole tietoa, mutta George Clooneyn mukaan Matt Damon voitti eniten. Toisaalta Damon on sanonut, että Brad Pitt oli voitokkain. Lisäksi Clooneyn on väitetty hävinneen eräänä iltana 25 kättä putkeen Black Jackissa.

Ocean's Eleven oli menestys. Se oli julkaisuvuotensa viidenneksi tuottoisin elokuva. Elokuvatietokanta IMDb:ssä se on saanut 7,7 tähteä. Elokuvasta on tehty kaksi jatko-osaa ja lisäksi vuonna 2018 ilmestynyt spin-off-elokuva Ocean's Eight.

Katso elokuvan traileri alta tai täältä:

Ocean's Eleven - korkeat panokset
22:50
Nelonen

Lue myös: Erotatko julkkikset heidän kaksoisolennoistaan? "Hullua, miten identtisiä he ovat"

Lue myös: Mikä pari! George Clooney poseerasi punaisella matolla 17 vuotta nuoremman Amal-vaimonsa kanssa

Lähde: IMDb

Kilpailut

Uusimmat