Kuva: AOP

Paul McCartney unohtelee laulujen sanoja - otti apukeinot käyttöön

26.11.2020 19:15 - Roy Kokkonen

Beatles-tähti Paul McCartney kertoo, että hänen ajatuksensa lähtevät joskus harhailemaan jopa kesken keikan.

Paul McCartney kertoo käyttävänsä teleprompteria apunaan keikoilla. Teleprompteri on äpinäkyvä lukulaite, jolle heijastetaan tekstiä. Sitä käytetään esimerkiksi uutislähetyksissä, sillä kameralla voi kuvata laitteen läpi.

Beatles-veteraani kertoo, että hän turvautuu laitteeseen, sillä joskus hänen ajatuksensa alkavat harhailemaan kesken esityksen.

- Joskus, kun esitän laulua olen kuin autopilotilla. Saatan ruveta ajattelemaan, että "Mitäköhän syön illalliseksi? Ehkä jätän keiton väliin ja siirryn suoraan pääruokaan", McCartney kertoo yhdysvaltalaiselle Smartless-podcastille.

- Joskus niin käy ja unohdan kappaleen. Minulla on teleprompteri.

Paul McCartney nousi yhdeksi suurimmista populaarimusiikin tähdistä 1960-luvulla The Beatles -yhtyeen myötä. Yhtyeen hajottua vuonna 1970 hän on jatkanut musiikin parissa menestyksekkäällä soolouralla.

Artistin seuraava sooloalbumi McCartney III julkaistaan 11. joulukuuta. Levy on äänitetty Englannin Sussexissa koronasulun aikana. Se on jatkoa vuoden 1970 albumille McCartney ja vuonna 1980 ilmestyneelle McCartney II:lle.

Lue myös: Paul McCartney muistelee ensitapaamista John Lennonin kanssa: "Täydensimme toisiamme"

Lähde: Smartless

Kilpailut

Uusimmat