Kuva: Sub

Tänään tv:ssä: Klassikkokomedian jatko-osassa rosvot havittelevat kiivaasti leluautoa - mutta miksi?

25.12.2020 07:15 - Emmi Moilanen

Yksin kotona 3 -elokuvasta voi bongata myös nuoren Scarlett Johansonin.

Tänään Subilla katsojia ilahduttaa klassikkojouluelokuvien jatko-osa, Yksin kotona 3. Macaulay Culkinin sijaan päärooliin on tällä kertaa hypännyt Alex D. Linz, jonka roolihahmo Alex saa naapurintädiltä lahjaksi leikkiauton.

Alex sairastuu vesirokkoon ja jää yksin kotiin, äidin lähtiessä töihin. Kotona ollessa pojalle alkaa selvitä, ettei asiat ole naapurustossa kuten pitäisi. Neljä teollisuusvakoojaa käyvät läpi alueen taloja etsiessään leikkiautoa. On tapahtunut sekaannus ja Alexin lahja-auto sisältää vorojen havitteleman mikrosirun, sillä lelu sekoittunut lentokentällä vakoojien leikkiauton kanssa. Alex soittaa poliisille mutta varkaat ovat ehtineet jo karata, eikä kukaan usko poikaa. Alex alkaa tarkkailla rikollisia ja laatii suunnitelman, jonka avulla hän aikoo narauttaa hämärähemmot.

Vuonna 1997 julkaistussa elokuvassa voi bongata myös nuoren Scarlett Johansonin, joka nähdään Alexin siskon roolissa. Linzin ja Johansonin lisäksi muita rooleja tähdittävät Olek Krupa, Haviland Morris, David Thornton, Lenny von Dohlen ja Marian Seldes.

Elokuvan on käsikirjoittanut John Hughes, jonka käsialaa ovat myös aiemmat osat Yksin kotona ja Yksin kotona 2.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta.

Yksin kotona 3

Sub

Klo 21.00

Lue myös: Yksin kotona -tähti täytti 40 - täräytti ilmoille twiitin, jolla yli 2 miljoonaa tykkäystä

Lue myös: Yksin kotona -tähti julkaisi hulvattoman maskikuvan - silmiinpistävä yhdennäköisyys naurattaa

Kilpailut

Uusimmat