Kuva: Shutterstock

Äärimmäisen väkivaltainen Netflix-sarja on monelle katsojalle liikaa - "Menetin yöuneni"

14.01.2021 16:45 - Roy Kokkonen

Uusi true crime -sarja 1980-luvulla riehuneesta sarjamurhaajasta on järkyttänyt monia katsojia.

Uusi true crime -dokumenttisarja Night Stalker: Sarjamurhaajan jäljillä on saanut laajaa huomiota väkivaltaisuutensa vuoksi. 

Netflixissä keskiviikkona julkaistu sarja kertoo sarjamurhaajasta ja -raiskaajasta Richard Ramirezista, joka riehui Kaliforniassa 80-luvulla. Hänet todettiin syylliseksi 13 murhaan, viiteen murhan yritykseen, 11 raiskaukseen ja tuomittiin kuolemaan vuonna 1989. Hän kuoli vankilassa vuonna 2013 ennen tuomionsa täytäntöönpanoa.

Sarjassa näytetään dramatisoituja ja yksityiskohtauksia kuvauksia Ramirezin murhista, joissa veriroiskeita ei ole säästelty.

Monet katsojat ovat järkyttyneet sarjan väkivaltaisuudesta. Samalla sen tarinankerrontaa on myös kehuttu. Monet ovat kertoneet Twitterissä menettäneensä yöunensa.

"Ei ole hyvä idea katsoa Night Stalkeria, kun olet yksin", eräs käyttäjä kommentoi.

"Katsoin sarjan loppuun, ei paras idea. Menetin yöuneni", toinen kertoo.

Myös brittilehti Independentin haastattelemat katsojat arvostelevat sarjan raakoja kohtauksia. Erityisesti sarjassa näytetyt rikospaikkakuvat ovat herättäneet kritiikkiä.

- En pelästy helposti, mutta tämä sarja on rankka. En suosittele katsomaan, ellei sinulla ole todella kova nahka, yksi katsoja kertoo.

- Se on niin raaka, että jouduin lopettamaan kahden jakson jälkeen, toinen paljastaa.

Katso sarjan hyytävä traileri alta tai täältä

Lue myös: "Hänessä asui pahuus" - uusi dokumenttisarja kertoo erään sarjamurhaajan tarinan, katso traileri

Lähteet: Twitter, Independent

Kilpailut

Uusimmat