Kuva: AOP

Jennifer Lopezin käynnistämä videohaaste nostatti vastalauseiden ryöpyn: "Olen niin hämmentynyt"

26.01.2021 21:15 - Iiro Myllymäki

Laulaja heittää videohaasteessa arvotavaroitaan menemään rannalla, eikä tätä ole katsottu hyvällä.

Jennifer Lopez, 51, on käynnistänyt videohaasteen, joka ei ole saanut erityisen hyvää vastaanottoa nettikansan keskuudessa. Lopez on jakanut itsestään Twitterissä videon, jossa hän mukailee vuoden 2001 hittinsä Love Don’t Cost a Thing musiikkivideota. Kuten kyseisellä musiikkivideolla, myös tuoreella Twitter-videolla Jennifer Lopez heittää vaatteitaan ja korujaan menemään kävellessään rannalla. Tällä alleviivataan kappaleen sanomaa siitä, että ”rakkaus ei maksa mitään”.

Jennifer Lopez on jakanut videon Twitterissä toivoen, että muutkin jakaisivat vastaavanlaisia videoita aihetunnisteella #LoveDontCostAThingChallenge. Voit katsoa videon alta tai tästä linkistä.

Kaikki eivät ole kokeneet videota soveliaaksi. Monessa kommentissa ihmetellään, haluaako upporikas Lopez todella hänen faniensa heittävän arvokkaita tavaroitaan menemään.

”Haluatko siis, että säntäämme rannalle pandemian aikana, jotta ystävämme voi kuvata meitä, kun heitämme korujamme pois? Olen niin hämmentynyt”, kuuluu yksi kommentti, josta on tykätty enemmän kuin Lopezin alkuperäisestä twiitistä.

”Eli meidänkö pitää heittää arvotavaroitamme pois rannalla? Onko haaste siinä, että etsimme ne sitten, koska meillä ei ole varaa ostaa uusia?” kyselee toinen.

”Etenkään tänä aikana kenelläkään ei ole varaa heittää tavaroitaan menemään rannalla”, kirjoittaa eräs.

Kappaleen alkuperäisen musiikkivideon pääset katsomaan alta.

Lue myös: Jennifer Lopezin, 51, asu sopii myös Suomen talveen - look, josta kelpaa inspiroitua

Lue myös: Fani epäili Jennifer Lopezin hankkineen kasvoihinsa botoxia - nainen täräytti napakan vastauksen

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat