Kuva: AOP

Valkoinen talo varoitti Kamala Harrisin sisarentytärtä - liiketoiminta jatkui siitä huolimatta

01.03.2021 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- Käytöksen täytyy ehdottomasti muuttua, jyrähti eräs Valkoisen talon työntekijä.

Yhdysvaltain varapresidentin Kamala Harrisin, 56, sisarentytär Meena Harris, 36, työskentelee muun muassa somevaikuttajana sekä mallina.

Meena Harris on saanut huiman määrän erilaisia töitä sen jälkeen, kun Kamala Harris nousi varapresidentiksi Joe Bidenin voittaessa viime vuonna Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Valkoinen talo onkin joutunut sanomaan sisarentyttärelle, että tämä ei saa yrittää hyötyä tätinsä nimestä. Harris on Valkoisen talon mukaan halunnut hyötyä sukulaisuudesta, samasta sukunimestä ja Kamala Harrisin tunnettuudesta. Meena Harris on muun muassa julkaissut vaatemalliston MVP, Madam Vice President, (suom. Rouva varapresidentti) sekä lastenkirjan Kamala and Mayas´ Big Idea, joka tuo esille hänen tätinsä nimen.

Meena Harris oli vastikään myös mainostanut Pradan tuotteita sosiaalisen median kanavillaan ja tämä ei ole ollut Valkoisen talon mieleen, uutisoi Daily Mail. Harris oli esitellyt muun muassa luksusmerkin asukokonaisuutta sekä laukkua, joiden yhteisarvo oli tuhansia euroja.

- Käytöksen täytyy ehdottomasti muuttua, eräs Valkoisen talon työntekijä oli jyrähtänyt Los Angeles Times -lehdelle. Valkoisen talon henkilökunta on sitä mieltä, että yritykset haluavat hyötyä varapresidentin sukulaisuudesta ja Meena Harris käyttää kyseiseisiä haluja brändinsä luomiseen.

Meenan agentin mukaan kaikki on tehty lain sallimissa puitteissa.

Kuvia Meena Harrisista näet alta tai täältä.

Lue myös: Joe Bidenin tyttären "voittotanssista" tuli nettihitti: "Rakastan häntä jo nyt"

Lue myös: Jim Carrey palasi Joe Biden -rooliinsa - sketsivideosta viraalihitti

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat