Kuva: AOP

Hilary Duff halusi 9-vuotiaan poikansa mukaan synnytykseen - kertoo nyt miksi

20.04.2021 13:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Duffin kolmas lapsi syntyi maaliskuussa.

Hilary Duff, 33, sai kolmannen lapsensa maalikuussa, kun pieni Mae James Blair saapui maailmaan kotisynnytyksessä. Tuoreessa haastattelussa Duff kertoi, että halusi esikoispoikansa 9-vuotiaan Lucan huoneeseen synnytyksen aikana. Syyksi Duff kertoi synnytyksen normalisoimisen. 

- Minulle oli tärkeää, että Luca oli huoneessa. Halusin näyttää hänelle sen, miten vahvoja naiset ovat ja miltä synnytys oikeasti näyttää. Ikävä kyllä Luca astui huoneeseen hetkellä, jolloin jo vedin vauvan ulos. Hän halusi tulla paikalle jo aiemmin, mutta tilanne oli niin nopeasti ohi, Duff kertoo.

Duffin mukaan hänen poikansa on hyvin tietoinen esimerkiksi kuukautisista.

- Hän tietää kaiken esimerkiksi kuukautisista. Minulle on todella tärkeää normalisoida sitä keskustelua, jonka hän tulee käymään elämänsä naisten kanssa. 

Itse synnytys hoidettiin kotona perheen ja doulan ympäröimänä. Duffin esikoinen syntyi kuitenkin itse sairaalassa. 

- Haluan, että jonain päivänä kun Luca on valmis saamaan lapsensa puolisonsa kanssa, hän kunnioittaa tapaa, jolla lapsi syntyy. On se sitten kotona tai sairaalassa. Tapoja on niin monia, Duff toteaa. 

Mae on Duffin ja hänen puolisonsa Matthew Koman toinen yhteinen lapsi. Lucan isä on sen sijaan Duffin ex-mies Mike Comrie.

Lue myös: Hilary Duff synnytti kotonaan - tunnelmallinen kuva synnytyksen jälkeisestä hetkestä someen

Lue myös: Hilary Duff julkaisi ensimmäisen kuvan vauvastaan - suurisilmäinen pienokainen hurmasi seuraajat

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat