Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Ristiriitaisen vastaanoton saanut toimintajatko-osa - K16

22.05.2021 07:15 - Iiro Myllymäki

300: Imperiumin nousu -elokuva ilmestyi vuonna 2014.

Vuonna 2014 ilmestynyt 300: Imperiumin nousu -elokuva on jatko-osa vuoden 2006 300-elokuvalle. Jatko-osassa seurataan Themistokles Ateenalaisen (Sullivan Stapleton) meritaisteluja jumalkuningas Kserkseksen (Rodrigo Santoro) joukkoja vastaan. Merellä Themistokles saa vastaansa kreikkalaissyntyisen Artemisian (Eva Green), joka on tunnettu kostonhimostaan ja armottomuudestaan.

Toimintaelokuvan on ohjannut Noam Murro. Elokuva perustuu tavallaan Frank Millerin Xerxes-sarjakuvaan. Osia sarjakuvasta käytettiin elokuvan pohjana, mutta itse sarjakuva valmistui vasta elokuvan valmistumisen jälkeen. Xerxes julkaistiinkin vasta vuonna 2018.

300: Imperiumin nousu sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Joissain arvioissa elokuvaa kutsuttiin muun muassa pettymykseksi verrattuna edeltäjäänsä ja sitä kritisoitiin tarpeettomasta väkivallasta. Eva Greenin roolisuoritusta kuitenkin kehuttiin laajalti. Lippuluukuilla elokuva menestyi mukavasti, sillä se tuotti noin 277 miljoonaa euroa lipputuloina.

Elokuvan trailerin pääset katsomaan alta.

300: Imperiumin nousu (16)
Nelonen

00.20

Lue myös: Yllättävät elokuvat, jotka voi summata tismalleen samalla lauseella - lue nerokkaat rinnastukset

Lähteet: Metacritic, Box Office Mojo, Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat