Kuva: Anton Sucksdorff

"Materiaalia on kuvattu satoja tunteja" - JVG-elokuva sai trailerinsa, katso

04.06.2021 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuva saa ensi-iltansa 27. elokuuta.

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii nähdään valkokankailla 27. elokuuta. Elokuvassa nähdään materiaalia kymmenen vuoden ajalta. Ville Gallen ja Jare Brandin lisäksi mukana on taustavaikuttajien ja perheenjäsenten haastatteluita ja tarinoita. 

Elokuvan ovat ohjanneet Taito Kawata ja Miika Särmäkari.

- Annoimme elokuvantekijöille vapaat kädet rakentaa avoin ja rehellinen kertomus tähänastisesta matkastamme. Emme halunneet olla itse vaikuttamassa elokuvan sisältöön ja olemme otettuja, että tämä kansainvälisen tason tekijätiimi on pystynyt tiivistämään sen näin erinomaisesti, Jare ja VilleGalle summaavat lopputulosta. 

Elokuva tulee sisältämään paljon ainutlaatuista materiaalia, jota nähdään nyt ensimmäistä kertaa. 

- Matkassamme on kulkenut videokamera alusta lähtien ja materiaalia on kuvattu satoja tunteja. Tämän sisällön läpikäyminen on ollut elokuvantekijöiltä ja työryhmältä iso sekä haastava prosessi ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. 

Elokuvaa on työstetty pitkään. Ensimmäiset keskustelut aiheesta käytiin noin kolme vuotta sitten. 

- Pitkän odotuksen jälkeen meillä on hienot fiilikset, että saamme dokumentin vihdoin kaikkien nähtäväksi valkokankaalle, JVG kertoo. 

Elokuvan trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: JVG laulutaidoistaan: "Jos joku laulunopettaja analysoisi, olisi varmaan aika pahoillaan"

Lue myös: JVG-elokuva ei näytä pelkkää "liitoa": "Saattaa olla kohtauksia, joita emme itse siihen laittaisi"

Uusimmat