Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Peter Jacksonin versio King Kongista - huomasitko "virheen" Tyrannosaurus Rexissä?

02.07.2021 07:15 - Roy Kokkonen

Peter Jackson piilotti tarkkasilmäisten katsojien iloksi viittauksen vuoden 1933 elokuvaan.

Ohjaaja Peter Jackson teki uuden version klassikkoelokuva King Kongista vuonna 2005. Tarina lienee monelle tuttu: amerikkalainen kuvausryhmä saapuu tuntemattomalle saarelle 1930-luvulla. Saarella elää lukuisia eläinlajeja, joiden uskottiin kuolleen sukupuuttoon - niiden joukossa on myös jättiläisgorilla King Kong. Filmiryhmän saavuttua saarelle Naomi Wattsin esittämä näyttelijätär valloittaa Kongin sydämen.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa Andy Serkis, Jack Black ja Adrien Brody.

Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että elokuvan Tyrannosaurus rexit eivät oikeasti ole Tyrannosauruksia, vaan Vastatosaurus rexejä.

Ero on siinä, että elokuvassa dinosauruksilla on käsissään kolme sormea, toisin kuin oikeilla tyrannosauruksilla oli. Jackson teki tällä pienellä yksityiskohdalla kunniaa vuoden 1933 alkuperäiselle elokuvalle.

Selitys kolmannelle sormelle on, että elokuvan dinosaurukset olivat kehittyneet eristyksissä 65 miljoonan vuoden ajan.

King Kong
TV5
21:00

Lue myös: Taru Sormusten Herrasta -ohjaaja paljastaa: Ei ohjannut omaa suosikkikohtaustaan itse

Lähde: IMDb

Kilpailut

Uusimmat