Kuva: AOP

Aviopari Mikko ja Sara Parikka tapasivat Salkkareissa - toinen heistä vastusteli suhdetta aluksi

30.07.2021 08:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Parikka näytteli Jirin roolia 11 vuotta.

Salatuista elämistä tuttu Mikko Parikka, 32, kertoi Radio Novan Suvi Hartlinin ja Esko Eerikäisen haastattelussa, että hänen 11 vuoteensa Jiri Viitamäkenä mahtui paljon. Hän muun muassa tapasi sarjan kulisseissa tulevan vaimonsa.

- Salkkarit oli ihan elämän muuttava kokemus. En vieläkään ole pystynyt kokonaan prosessoimaan sitä matkaa, Parikka kuvailee. 

Jo melko pian aloitettuaan sarjassa Parikka ihastui kollegaansa Sara Parikkaan, 30, (silloiseen Säkkiseen), joka näytteli sarjassa Peppiä. Parikka kertoo, että alkuvaiheessa heillä oli paljonkin yhteisiä kohtauksia, mutta rakkaustarina ei suinkaan ollut niin suoraviivainen - Parikan tuleva vaimo ei vielä ollut itse kiinnostunut ajatuksesta.

- Kyllä aika vahvasti ihastuin ja jossain vaiheessa uskalsin sitten kertoa tunteistani. Sara tokaisi siihen, että "no se menee ohi", Parikka naurahtaa. 

Kärsivällisyys palkittiin, sillä nyt pariskunta on ollut naimisissa jo vuodesta 2014 lähtien. Heillä on myös kolme yhteistä tytärtä. 

Parikan 11 vuoden mittainen taival Salkkareissa alkoi siitä, kun veli ilmoitti hänet salaa sarjan koekuvauksiin. Parikka itse pötkötti silloin kotona toipumassa polvileikkauksesta ja valmistautumassa sähkömiehen töiden aloittamiseen. Parikka oli kuitenkin innoissaan mahdollisuudesta päästä esiintymään itse nuorena fanittamiensa näyttelijöiden rinnalle ja päätyikin jäämään sarjaan pitkäksi aikaa. 

Lue myös: Mikko Parikka julkaisi useita kuvia upeasta hirsikodistaan - seuraajat ihastelevat

Lue myös: Mikko Parikka julkaisi suloisen kuvan kuopuksestaan, seuraajat nauravat: "Syö ite mössös!"

Kilpailut

Uusimmat