Kuva: AOP

Shawn Mendes avautuu somessa erostaan: "Olen yksin ja vihaan sitä"

21.03.2022 13:15 - Riia Frost

Shawn Mendes tunnetaan muun muassa hiteistään Treat You Better, Monster ja It'll Be Okay

Suosittu laulaja-lauluntekijä Shawn Mendes, 23, erosi amerikankuubalaisesta muusikosta Camilla Cabellosta, 25, vuonna 2021 marraskuussa kahden vuoden seurustelun jälkeen. Señorita-yhteisbiisistään tuttu pariskunta ilmoitti eronneensa yhteisymmärryksessä.

Mendes kuitenkin avautuu Instagram-julkaisussaan hänelle raskaasta erostaan avaten samalla tulevaa kappalettaan. Mendes kertoo kirjoittaessaan kyseistä erokappaletta hänen samalla tajunneensa tuntemuksensa tämänhetkiseen sydänsuruunsa. Laulaja kiteytti oivalluksensa kahteen sanaan: ”voi v*ttu”.

- Kun eroat jostain henkilöstä, tiedät sen olevan oikea päätös, mutta et tajua sitä paskaa, mitä sen jälkeen tulee tapahtumaan, Mendes toteaa.

Samalla, kun muusikko avautuu tuntemuksistaan, hän aloittaa yhtäkkiä soittamaan pianolla tulevan kappaleensa nuotteja. Mendes kuvailee hetkeä, jolloin tajusi, ettei oma rakas ole enää tukemassa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä.

- Pohdin, että kenelle soitan, kun saan paniikkikohtauksen tai kun olen v*tun pahasti romahtamispisteessä, Mendes pohtii.

- Olen oikeasti yksin ja vihaan sitä. Se on todellisuuteni, Mendes lisää.

Fanit tukevat idoliaan

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa Mendesin lyhyen Instagram-tiiserin tulevasta kappaleesta täältä.

Mendesin avautuminen sai lämpimän vastaanoton faneilta, jotka tukivat idoliaan sydänsurun keskellä. Moni rakastuikin entistä enemmän tulevaan kappaleeseen, ja useat fanit anelivat heidän idoliaan julkaisemaan biisin paljon aikaisemmin.

”Yritätkö saada minut itkemään”, yksi kysyi.

”Itken kirjaimellisesti, koska minusta tuntuu niin pahalta puolestasi”, toinen kommentoi.

”Sinun ei olisi pitänyt jättää häntä, jäbä”, kolmas totesi.

”Olemme aina tukenasi, etkä tule koskaan olemaan yksin. Rakastan sinua, ole kiltti ja julkaise biisi heti”, neljäs pyysi.

”Mitä ikinä tapahtuu, me silti rakastamme sinua”, viides kannusti.

Mendes ei ole toistaiseksi paljastanut tulevan kappaleensa virallista julkaisupäivää.

Pieni tietopaketti pariskunnan erosta

(kuva: All Over Press)

Mendes ja Cabello ystävystyivät vuonna 2015 heidän ollessa yhdessä kiertueella. Tuolloin he päätyivät kirjoittamaan ensimmäisen duettokappaleensa I Know What You Did Last Summer. Seventeen-julkaisun mukaan muusikot ovat siitä asti kirjoittaneet toisistaan kappaleita ja heidän suhteensa lopulta eteni romanttisempaan suuntaan vuonna 2019.

Mendes ja Cabello lähenivät entisestään koronapandemian myötä ja viettivätkin paljon aikaa yhdessä Miamissa. Paluu arkeen ja normaaleihin työaikatauluihin kuitenkin lopulta olivat liikaa rakastavaisten yhteiselle ajalle. Lopulta pariskunta ilmoitti erostaan Instagram-tarinoissaan viime vuoden marraskuussa.

”Olimme suhteemme alussa parhaita ystäviä ja jatkossa olemme niitä edelleen”, Cabello kirjoitti.

Voit katsoa alta Shawn Mendesin avautumisen Instagram-videolla.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Lue myös: Shawn Mendesin ja Camila Cabellon "erokappale" sai fanit itkemään - Mendes avaa tuntojaan somessa

Lue myös: Laulaako Camila Cabello ex-poikaystävästään Shawn Mendesistä? Fanit farmoja asiasta

Lähteet: Seventeen

Kilpailut

Uusimmat