Kuva: MTV

MTV: Kotimaisten sarjojen uusin tulokas vaati hurjan määrän työtä: "Halusimme, että näyttää aidolta"

02.05.2022 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sarjan vastaavana tuottajana toimi näyttelijä Minna Haapkylä.

Vastaavana tuottajana C Moren uudessa alkuperäissarjassa, Made in Finlandissa työskennellyt näyttelijä Minna Haapkylä, 48, kuvailee MTV:n haastattelussa, että sarja vaati silmittömän määrän taustatyötä.

- Sarjassa on todella paljon yksityiskohtia. Piti tietää sen ajan pörssikurssit, pahimmat kilpailijat ja mitä bisneksessä on tapahtunut. Taustatyön määrä oli mieletön, koska kaiken piti olla oikein, Haapkylä kuvailee.

Taustatyön määrä johtuu siitä, että sarja sijoittuu 80-luvulle kertoen Nokian pitkän tarinan ylä- ja alamäkineen. Todellisuuteen pohjaavissa tapahtumissa yksityiskohtien täytyy olla oikein ja uskottavia. Lisäksi ajankuvan toteuttaminen täytyi tehdä realistisesti eikä vitsikkäästi.

- Mietimme hyvin tarkkaan, mikä on 80-lukua ja miltä se näyttää. Halusimme, että sarja näyttää aidolta ja muun muassa pukusuunnittelijamme teki huikeaa työtä, Haapkylä muistelee Mtv:n haastattelussa.

Haapkylä kertoo Mtv:lle kuitenkin nauttineensa työskentelystä ja varsinkin siitä, miten loistavien näyttelijöiden kanssa sai olla tekemisissä. Haapkylä vihjaa myös, että vastaavan tuottajan roolistaan huolimatta hän vilahtaa kyllä itsekin sarjassa myös näyttelijänä.

- Nämä ihmiset näyttelevät ihanasti ja heidän työskentelyänsä on ihana katsoa. Heitä katsellessaan pystyi melkein levätä, Haapkylä vitsailee.

Lue myös: Kotimainen sarjauutuus kertoo ennennäkemättömän tarinan: "Tätä olemme odottaneet"

Lue myös: Kotimainen rikossarja niittää mainetta myös kansainvälisesti - julkaistaan jo tällä viikolla

Lue myös: Estonian turmasta tekeillä kansainvälinen tv-sarja - Suomen suurin draamasarjapanostus koskaan

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat