Kuva: AOP

Chris Hemsworth haluaisi näytellä varsinkin erään Hollywood-tähden kanssa - "Se olisi kunnia"

02.07.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- Hän on yksi suosikeistani. Kun olin lapsi, katsoin häntä jatkuvasti, Hemsworth kertoo.

Thor-hahmostaan supertähteyteen noussut Chris Hemsworth, 38, on saanut urallaan näytellä monen eri kuuluisan näyttelijän kanssa.

Daily Pop -julkaisun haastattelussa Hemsworth paljastaa, että haluaisi näytellä samassa elokuvassa varsinkin erään Hollywood-tähden kanssa: Tom Cruisen, 59.

- Hän on yksi suosikeistani. Kun olin lapsi, katsoin häntä jatkuvasti, ja nykyään olen vaikuttunut siitä, miten upeasti hän tuo esille elokuvatähteyttä. Olisi kunnia työskennellä hänen kanssaan, Hemsworth sanoo.

Uudessa Thor-elokuvassa alastonkohtaus

Uusi Thor-elokuva, Thor: Love and Thunder, tulee ensi-iltaan 6. heinäkuuta. Leffan trailerissa saatiin jo esimakua kohtauksesta, jossa Russell Crowen esittämä Zeus pyyhkäisee Hemsworthin esittämältä Thorilta vaatteet pois. Trailerilla miehen takapuoli on sensuroitu, mutta itse elokuvassa sumennusta tuskin nähdään.

Hemsworth kertoi, että on odottanut kohtausta jo pitkään.

- Sitä kohtausta ennakoitiin jo kymmenen vuotta sitten. Se on ollut tavallaan unelmani. Kun ensimmäisen kerran esitin Thoria, otin paitani pois. Silloin ajattelin, että tästä pistetään paremmaksi ja vuosikymmenen päästä riisun kaiken, Hemsworth sanoi Variety-julkaisulle.

Lue myös: Chris Hemsworth kommentoi jo etukäteen kohauttanutta alastonkohtaustaan: "Se on ollut unelmani"

Lue myös: Chris Hemsworth nähdään alasti seuraavassa Thor-elokuvassa - ohjaaja perustelee valintaa

Lue myös: Thor-näyttelijä Chris Hemsworthin tähdittämä scifi-elokuva nousi Netflixin katsotuimmaksi leffaksi

Lähde: E! News

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat