Kuva: AOP / Shutterstock

Musta kuningatar -sarjasta tuttu Anya Taylor-Joy on mennyt naimisiin - häät kaikessa hiljaisuudessa

19.07.2022 20:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Pariskunta aikoo pitää suuremmat hääjuhlat myöhemmin.

Netflixin huippusuositusta shakkimaailmaan sijoittuvasta Musta kuningatar -sarjasta tunnettu Anya Taylor-Joy, 26, on mennyt kaikessa hiljaisuudessa naimisiin puolisonsa, näyttelijänä ja muusikkona tunnetun Malcolm Mcraen, 27, kanssa. Pariskunnan kerrotaan avioituneen oikeustalolla intiimissä seremoniassa.

Pariskunnan kerrotaan suunnittelevan suurempia hääjuhlia, kunhan Taylor-Joy palaa Yhdysvaltoihin Furiosa-elokuvan kuvauksista.

Pariskunnan tiedetään olleen yhdessä ainakin vuoden ajan, mutta kaksikon suhteesta tiedetään hyvin vähän. Kaksikko nähtiin ensimmäisen kerran julkisesti yhdessä toukokuussa 2021, kun Taylor-Joy juonsi Saturday Night Live -televisio-ohjelmaa ja Mcrae oli puolisonsa mukana New Yorkin kaupungissa. Pariskunnan nähtiin tuolloin pitelevän toisiaan kädestä ja vaihtavan suudelmia.

Ensimmäisen kerran pariskunta esiintyi yhdessä punaisella matolla Vanity Fairin järjestämissä Oscar-gaalan jatkojuhlissa helmikuussa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Anya Taylor-Joy tähdittää erikoista kauhuelokuvaa - mukana myös Harry Potter -tähti

Lue myös: Musta kuningatar -tähden oma hiustyyli hurmaa - täysi vastakohta roolihahmolle

Lue myös: Netflixin uusi minisarja, Musta kuningatar sai uskomattoman suosion: "Mestariteos"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat