Kuva: AOP

George Clooneyn kosinta ei mennyt täydellisesti - "Hän ei tajunnut, mistä on kyse"

24.10.2022 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Aviopari vihittiin Italiassa vuonna 2014.

Syyskuussa 2014 George Clooney, 61, meni naimisiin nykyisen vaimonsa Amal Clooneyn, 44, kanssa. George Clooney paljastaa The Drew Barrymore Show -ohjelman haastattelussa, että kosinta ei mennyt ihan niin kuin hän ajatteli. Kaikki tapahtui illallisella.

- Taustalla soi tätini Rosemaryn musiikki ja sanoin Amalille, että voitko avata laatikon ja ottaa sieltä sytyttimen kynttilöitä varten. Kosintasormus oli myös piilotettu siihen laatikkoon, Clooney sanoo.

- Kun Amal avasi laatikon, hän vain katsoi sormusta ja sanoi, että "täällä on sormus". Hän ei tajunnut, mistä on kyse, Clooney nauraa.

Lopulta Clooney polvistui ja pyysi Amalia vaimokseen. Amal ei kuitenkaan antanut heti vastausta, joten Georgen piti hieman hoputtaa.

- Sanoin Amalille, että haluan kovasti naimisiin, mutta en ole enää nuori ja en pysty enää kovinkaan kauan olemaan polvillani, sillä lantioni kipeytyy, Clooney muistelee. 

Vastaus oli myöntävä ja kaksikko vihittiin lopulta Venetsiassa Italiassa.

Lue myös: Miksi George Clooney hankki lapsia vasta viisikymppisenä? "Huomasin, että elämäni oli ollut tyhjää"

Lue myös: George Clooney ja Julia Roberts paljastavat, mikseivät koskaan päätyneet seurustelemaan

Lue myös: George Clooneyn vaimo on 17 vuotta nuorempi miestään - näyttelijä kertoo, kuinka ikäero vaikuttaa suhteeseen

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat