Kuva: AOP

Miksi George Clooney hankki lapsia vasta viisikymppisenä? "Huomasin, että elämäni oli ollut tyhjää"

26.03.2021 14:15 - Roy Kokkonen

Clooneylla on kaksi lasta vaimons Amal Clooneyn kanssa.

Näyttelijä George Clooneylla, 59, on kaksi lasta, kolmevuotiaat kaksoset Ella ja Alexander yhdessä vaimonsa Amalin, 43, kanssa. Clooney oli päälle viisikymppinen saadessaan kaksoset ja Amalin kanssa he menivät naimisiin vuonna 2014.

Hän kertoo Today-show'ssa, että hankki lapsia vasta, kun hän tunsi löytäneensä oikean ihmisen.

– Joidenkin ihmisten tavoitteena on "pakko" saada lapsia. Minulla ei ollut, Clooney sanoo.

– En tuntenut, että elämäni tarkoitus ei olisi täytetty ilman lapsia. Sitten tapasin Amalin ja huomasin, että elämäni oli ollut tyhjää. Sitten, kun mukaan tulee kaksi lasta, tajuaakin kuinka tyhjää se olikaan ollut.

Clooney ponnahti maailmantähdeksi sairaaladraamasta Teho-osasto

Clooney aiemmat parisuhteet eivät kestäneet muutamia vuosia pidempään ja hän oli usein otsikoissa suhdesotkujen vuoksi.

Kuvaavaa on, että Clooneyn mukaan hänen pisin suhteensa oli lemmikkisika Maxin kanssa. Clooney osti Maxin lahjana Kelly Prestonille, jonka kanssa hän seurusteli vuosina 1987–1989. Vaikka pari erosi, Clooney piti sikaa lemmikkinään 18 vuoden ajan sen kuolemaan asti

Lue myös: George Clooney oli kuolla moottoripyöräonnettomuudessa yli 110 km/h vauhdissa: "Minulla kävi tuuri"

Lue myös: Kun George Clooney oli rahaton, kaverit auttoivat - kiitti jokaista miljoonalahjoituksella

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat