Kuva: AOP / Shutterstock

Elon Musk järjesti äänestyksen - Donald Trump pääsi takaisin Twitteriin

21.11.2022 11:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Yhdysvaltain entinen presidentti ei näe syytä, miksi hänen tulisi palata Twitteriin.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump, 76, on päässyt takaisin Twitteriin lähes kahden vuoden mittaisen eston jälkeen.

Hiljattain Twitterin itselleen ostanut teknologiamiljardööri Elon Musk, 51, järjesti lauantaina 19. marraskuutta Twitter-tilillään kyselyn, pitäisikö väkivaltaan yllyttämisen vuoksi palvelusta estetty Trump päästää takaisin sosiaalisen median alustalle.

Noin 15 miljoonaa käyttäjää vastasi Muskin järjestämään kyselyyn, ja hieman yli puolet kyselyyn vastanneista oli Trumpin paluun kannalla.

"Ihmiset ovat puhuneet. Trump tullaan palauttamaan", Musk kirjoitti Twitter-tilillään sunnuntaina.

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Trumpilla oli Twitterissä noin 88 miljoonaa seuraajaa, ennen kuin hänen tilinsä jäädytettiin 8. tammikuuta 2021.

Entinen presidentti ei ole itse ollut innokas palaamaan Twitteriin.

- En näe mitään syytä sille, Trump kommentoi paluuaikeistaan.

Trump on kertonut pysyttelevänsä Truth Social -alustalla, joka on hänen perustamansa Trump Media & Social -yrityksensä omistama sosiaalisen median alusta. Trumpin mukaan kyseisessä palvelussa on Twitteriä parempi käyttäjien sitoutuminen ja hänen mukaansa palvelu menestyy ilmiömäisesti.

Lue myös: Donald Trumpia ei päästetä enää koskaan Twitteriin - vaikka hänestä tulisi uudestaan presidentti

Lue myös: Donald Trumpille jätettiin törkyviestejä virkakauden alussa - koomikko paljasti syylliset

Lue myös: Elon Musk omistaa nyt Twitterin - "Lintu on vapautettu"

Lähde: Reuters

Kilpailut

Uusimmat