Kuva: AOP

Måneskin-laulajan uusi hiustyyli ihastuttaa - "Todella seksikäs look"

09.01.2023 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tuoreessa julkaisussa ilman paitaa poseeraava Damiano David on saanut kuvalleen valtavan määrän kehuja.

Vuoden 2021 Euroviisut voittanut italialaisbändi Måneskin on noussut huimaan suosioon ja yhtye kiertääkin pääesiintyjänä ympäri maapallon.

Yhtyeen jäsenet ovat myös keränneet itselleen miljoonien ihmisten seuraamat sometilit. Esimerkiksi laulaja Damiano Davidia, 24, seuraa pelkästään Instagramissa yli 5,2 miljoonaa ihmistä. 

David on nyt saanut seuraajansa innostumaan, sillä hän on muuttanut hieman tyyliään. Laulaja on nimittäin ajanut hiuksena lyhyiksi.

Tuoreessa julkaisussa ilman paitaa poseeraava David on saanut kuvalleen valtavan määrän kehuja ja satoja tuhansia tykkäyksiä. 

"Tuo tyyli sopii sinulle hyvin!"

"Todella seksikäs look!"

"Olet uskomaton, Damiano!"

"Ihanat hiukset!"

Näet julkaisun alta tai tästä. 

Måneskin voitti toukokuussa 2021 Eurovision-laulukilpailun kappaleella Zitti E Buoni. Sittemmin yhtye on noussut suureen suosioon, ja sen kappaleet Beggin’ ja I Wanna Be Your Slave ovat nousseet jopa euroviisukappaletta isommiksi hiteiksi

Lue myös: Måneskin esiintyi erikoisella kokoonpanolla - suosikkijuontaja paikkasi sairastunutta jäsentä

Lue myös: Euroviisuvoittaja Måneskin yllätti - keikalla kuultiin Britney Spearsin jättihitti

Kilpailut

Uusimmat