Kuva: AOP

Måneskin esiintyi erikoisella kokoonpanolla - suosikkijuontaja paikkasi sairastunutta jäsentä

24.05.2022 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Måneskin esitti uusimman hittinsä The Tonight Show Starring Jimmy Fallon -ohjelmassa.

Måneskin esiintyi Jimmy Fallonin juontamassa The Tonight Show Starring Jimmy Fallon -ohjelmassa, jolla on Yhdysvalloissa miljoonia katsojia päivittäin.

Måneskin esitti uusimman hittinsä Supermodel, mutta hieman erikoisella kokoonpanolla. Yhtyeen basisti Victoria De Angelis nimittäin sairastui ennen lähetystä, joten naista paikkasi itse Jimmy Fallon.

- Vic tuli kipeäksi eikä pääse paikan päälle. Hän on kunnossa, mutta yhtye tarvitsi basistia ja he pyysivät minua. Tämä tapahtui tänä aamuna, Fallon kertoi ennen esitystä.

- Sanoin, että pystyn tekemään tämän. Teen tämän rock and rollille ja koko maailmalle, juontaja jatkoi ja asteli lopulta lavalle yhdessä Måneskinin kanssa. Fallonin pukeutuminen kunnioitti myös De Angelisia.

Näet esityksen alta tai tästä.

Måneskin voitti toukokuussa 2021 Eurovision laulukilpailun kappaleella Zitti E Buoni. Sittemmin yhtye on noussut suureen suosioon, ja sen kappaleet Beggin’ ja I Wanna Be Your Slave ovat nousseet jopa euroviisukappaletta isommiksi hiteiksi.

Beggin’ on ollut parhaimmillaan Yhdysvaltojen Billboard Hot 100 -listalla sijalla 29 ja koko maailman Spotifyn ykkösenä.

Lue myös: Euroviisuvoittaja Måneskin yllätti - keikalla kuultiin Britney Spearsin jättihitti

Lue myös: Cyan Kicks -solisti ei voinut kuin nauraa nähdessään ivallisen Måneskin-vertauksen - "Se oli surkuhupaisaa"

Lue myös: Hurjaan menestykseen sinkaissut Måneskin julkaisi kiertuepäivänsä - suomalaisille huonoja uutisia

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat