Kuva: AOP

Julia Fox esitteli asuntonsa somevideolla, ihmiset yllättyivät ja rakastuivat - "Hän on ihan kuin me"

26.01.2023 22:15 - Iiro Myllymäki

Näyttelijä kertoo videolla, ettei pidä ylettömistä vaurauden osoituksista asumisessa. Monet ovat ihastelleet samastuttavaa videota.

Näyttelijä Julia Fox, 32, on esitellyt asuntonsa TikTok-videolla. Kanye Westin, 45, kanssa seurustelemisesta julkisuuteen toden teolla noussut Fox asuu New Yorkissa yhdessä 2-vuotiaan Valentino-poikansa kanssa. Foxin asunto poikkeaa monen julkkiksen hulppeista ja siisteinä pidetyistä asumuksista. Fox onkin saanut kommenttikentässä paljon kehuja samastuttavasta sisällöstä.

- En olisi ikinä voinut uskoa, että teen tämän, mutta uskon täyteen läpinäkyvyyteen. Näin ollen teen teille asunnonesittelykierroksen, Fox sanoo videon alussa.

Hän selvästi tiedostaa, että asunto poikkeaa monen odotuksista.

- Tiedän, että minua tullaan roastaamaan, mutta toivottavasti joku voi katsoa tätä ja ajatella, että ”ehkä minulla eivät olekaan asiat niin huonosti”, Fox jatkaa.

Fox paljastaa videolla esimerkiksi siirtäneensä sänkynsä omasta makuuhuoneestaan olohuoneeseen, jotta hän voi tehdä makuuhuoneestaan ylimääräisen leikkihuoneen pojalleen. Monet vanhemmat voivat varmasti samastua videoon, jossa nähdään lattialla lojuvia leluja ja petaamaton sänky.

Fox kuvaa myös pitkää ja ahdasta käytävää, joka johtaa toiselle puolelle asuntoa. Sieltä löytyy pieni keittiö ja Valentinon huone.

- Älkää tuomitko minua. Tiedän, että täällä on todella sotkuista, Fox sanoo keittiöstään.

Myöhemmin videolla Fox kuvailee omaa filosofiaansa asumisen suhteen.

- Henkilökohtaisesti en pidä ylettömistä vaurauden osoituksista. Niistä tulee ikävä olo, etenkin ihmisistä, joilla on todella isot talot. Se tuntuu turhalta, kun tässä maassa on niin paljon kodittomia, Fox toteaa.

Videon pääsee katsomaan alta. Jos upotus ei näy, voit katsoa videon tästä linkistä.

@juliafox

Come with me on a very underwhelming apartment tour! also to clarify I have only ONE mouse and he’s cute ?

♬ original sound - Julia fox

Kommenttikentässä on ihastuttu Foxin rehellisyyteen.

”Hän on oikeasti ihan kuin me.”

”Tämä on niin tavallinen asunto. Rakastan häntä.”

”Tämä on niin aitoa.”

Vaikka Julia Foxin asunto näyttää yllättävän tavalliselta, hänet tunnetaan hyvinkin persoonallisesta pukeutumistyylistään. Viime syksynä nainen esimerkiksi pukeutui Milanon muotiviikoilla kypärämyssyyn ja pakarat osin paljastavaan hameeseen.

Fox tapaili rapartisti Kanye Westiä muutaman kuukauden ajan alkuvuodesta 2022. Myöhemmin nainen kertoi, että hänen perimmäinen syynsä Westin kanssa ajan viettämiseen oli saada tämä irti ex-vaimostaan Kim Kardashianista. Pääset lukemaan aiheesta lisää tästä artikkelista.

Lue myös: Julia Fox kertoo ajautuneensa riitaan läheisen kanssa - tuhansien eurojen arvolaukku sai veitsestä

Lue myös: Julia Fox kertoo, kuinka suhde Kanye Westin kanssa vaikutti hänen uraansa

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat