Kuva: AOP / Shutterstock

Huhu: Demi Moore muuttaa ex-miehensä Bruce Willisin luo asumaan

09.03.2023 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Moore haluaa lähteiden mukaan auttaa Willisin nykyistä vaimoa Emma Heming-Willisia, 44, huolehtimaan näyttelijälegendasta.

Dementiaan sairastuneen näyttelijä Bruce Willisin, 67, ex-vaimo Demi Moore, 60, muuttaa Willisin taloon, raportoivat useat eri mediat kyseisistä huhuista.

Moore haluaa lähteiden mukaan auttaa Willisin nykyistä vaimoa Emma Heming-Willisia, 44, huolehtimaan näyttelijälegendasta. 

- Demi on muuttanut taloon ja hän ei poistu sieltä kuin vasta lopussa, lähde kertoo Radar-julkaisulle. 

- Demi haluaa, että Brucen elämä täytetään rakkaudella, lähde jatkaa. 

Bruce Willisilla ja Demi Moorella on ollut hyvät välit, vaikka he erosivat jo vuonna 2000. Esimerkiksi korona-aikana he viettivät aikaa yhdessä saman katon alla

Willisin perhe kertoi hiljattain julkisuuteen näyttelijän sairastavan dementiaa. Noin vuosi sitten Willisin kerrottiin lopettavan uransa näyttelijänä, sillä näyttelijä oli sairastunut puhehäiriöitä aiheuttavaan afasiaan. 

Willisillä on kolme yhteistä lasta entisen puolisonsa Demi Mooren kanssa: Rumer, 33, Scout, 30 sekä Tallulah, 28. Hänellä on myös kaksi tytärtä Heming-Willisin kanssa: Mabel, 9, ja Evelyn, 7.

Lue myös: Demi Moore julkaisi suloisen perhekuvan - pääosassa raskaana oleva Rumer-tytär

Lue myös: Bruce Willisin vaimo pyytää yksityisyyttä - "Antakaa hänelle tilaa"

Lähde: Mirror

Korjattu perjantaina 10. maaliskuuta 2023: Kyseessä oli huhu. 

Kilpailut

Uusimmat