Kuva: AOP

Julkisuudesta vetäytyneeltä Emma Watsonilta harvinaislaatuinen päivitys - kertoo, mitä on tehnyt viime vuosina

17.04.2023 14:15 - Iiro Myllymäki

Näyttelijä kertoo muun muassa käyneensä paljon terapiassa.

Muun muassa Harry Potter -elokuvista tuttu näyttelijä Emma Watson on jakanut Instagramissa päivityksiä 33-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Nainen on jakanut tililleen hienoja muotikuvia itsestään ja yhden kuvan kuvatekstiin hän on kirjoittanut harvinaislaatuisen avautumisen elämästään viime vuosilta. Nainen on pitkälti astunut pois parrasvaloista ja valottaa nyt, missä merkeissä hän on viettänyt viime vuotensa.

”Astuin poispäin omasta elämästäni. Opin surffaamaan (huonosti), ratsastin hevosilla (se meni jo paremmin) ja kävin paljon terapiassa”, Watson kirjoittaa.

Hän mainitsee myös muun muassa Harry Potter -jälleennäkemisjakson kuvaamisen HBO Maxille ja isovanhempiensa menettämisen. Watson ei ole myöskään välttynyt pieniltä haavereilta.

”Leikkasin peukalonkynteni pois molemmista käsistäni, kun yritin laittaa ruokaa ja jouduin toimimaan yksikätisenä monta kuukautta. Olin surullinen ja ärsyyntynyt monista asioista. Opin enemmän rakkaudesta ja naisena olemisesta”, Watson kirjoittaa.

Watson kertoo lisäksi saaneensa enemmän rutiineja päivittäiseen elämäänsä ja syövänsä entistä kasvispainotteisemmin. Hän paljastaa adoptoineensa koiran ja yhdistäneensä voimansa pikkuveljensä Alex Watsonin kanssa perustaakseen juomabrändin. 

Hän kertoo, että päivitysten kuvat on otettu jo vuosi sitten hänen syntymäpäivänään mutta hän ei ollut tuolloin vielä valmis astumaan pois koronakuplastaan.

Hän kiittää päivityksessään ystäviään ja veljeään Alex Watsonia. Koko päivityksen pääsee lukemaan alta. Jos upotus ei näy, näet julkaisun tästä linkistä.

Emma Watsonin julkaisut saivat fanit innostumaan, sillä nainen oli viettänyt hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Edellisen päivityksensä hän oli jakanut Instagramissa viime joulukuussa. Hänen edellinen näyttelijänroolinsa oli vuoden 2019 Pikku naisia -elokuvassa.

Lue myös: Emma Watson osallistui vuosien tauon jälkeen Oscar-juhliin - kuvat julki

Lue myös: Harry Potter -tähdet riitelivät valtavasti elokuvasarjan kuvauksissa - "Olimme puhumatta toisillemme"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat