Kuva: AOP

Harrison Fordin ja Brad Pittin välit viilentyivät elokuvan vuoksi - Ford kommentoi nyt asiaa

05.06.2023 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kaksikko tähditti 1990-luvun lopulla erästä trillerielokuvaa.

Harrison Fordin ja Brad Pittin välit viilentyivät hetkeksi 1990-luvun lopulla, kun kaksikko tähditti The Devil’s Own -nimistä trillerielokuvaa.

Fordilla ja Pittillä oli tuolloin erilaisia näkemyksiä elokuvan juonesta sekä hahmojen rooleista. Kuvaukset olivat vaikeat.

- Me työskentelimme käsikirjoittajan kanssa ja olimme Bradin kanssa monesta asiasta eri mieltä. Se oli todella monimutkaista. Mutta pidän kyllä elokuvasta, Ford kertoo nyt Esquire-julkaisun haastattelussa. 

Ford sanoo, että ihailee valtavasti Pittiä kaikesta huolimatta. 

- Brad on uskomaton näyttelijä ja ihailen häntä. Löysimme elokuvassa sovun, kun Alan Pakula tuli ohjaajaksi. Silti se oli erikoinen kokemus.

The Devil´s Own kertoo newyorkilaisen poliisin (Harrison Ford) perheestä, jonka kotirauha rikkoontuu, kun uusi vuokralainen (Brad Pitt) osoittautuu etsintäkuulutetuksi terroristiyhteisön jäseneksi.

Fordin tähdittämä uusi Indiana Jones -elokuva, Indiana Jones & The Dial of Destiny, julkaistaan 28. kesäkuuta.

Lue myös: Toimittaja kutsui Harrison Fordia "kuumaksi" - näyttelijältä hulvaton vastaus

Lue myös: Harrison Ford ja Calista Flockhart edustivat yhdessä - kuvat

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat