Kuva: MTV / Jukka Alasaari

Yllätyskäänne: Love Island Suomi -sinkku ulos ohjelmasta rikostuomion takia

15.06.2023 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Ali poistuu ohjelmasta torstain jaksossa.

Love Island Suomi -ohjelmassa nähty Ali, 27, on poistunut rakkauden saaren villasta, eikä hän jatka ohjelmassa mukana, tiedottaa MTV. Alin poistuminen ohjelmasta nähdään torstain jaksossa. Syynä on Love Island -sinkun saama rikostuomio vuonna 2018.

Ali on ollut mukana 2016 tapahtuneessa välikohtauksessa, jonka johdosta hän on saanut rikostuomion. Asia ei ole käynyt ilmi ennen kuvausten alkamista. Ohjelman MTV:lle tuottaa ITV Studios Finland.

”Uuden tiedon valossa olemme käyneet asiaa perusteellisesti läpi yhdessä Alin kanssa. Kokonaisvaltaisen harkinnan perusteella päädyimme siihen, että Ali poistuu villasta”, sanoo ohjelman vastaava tuottaja Heidi Manu ITV Finlandilta.

Ali oli käräjäoikeuden tuomion mukaan tehnyt vuoden 2016 lokakuussa ruumiillista väkivaltaa mieshenkilölle mikkeliläisen ravintolan ulkopuolella. Välikohtauksessa Ali oli työntänyt miehen selkä edellä kaidetta vasten niin, että mies oli kaatunut kaiteen yli pää edellä ja lyönyt päänsä asfalttiin. Uhrin päähän aiheutui kolmen senttimetrin mittainen haava, joka vaati tikkausta, kirjoittaa Iltalehti.

Lue myös: Tässä ovat uudet Love Island Suomi -sinkut - mukana TikTok-tähtiä ja wellnessmalli-voittaja

Lue myös: Veronica Verho on suuri Love Island -fani ja ohjelman juontaminen on unelmien täyttymys - 'Jos olisin sinkku, voisin osallistua itsekin'

Lue myös: HBO Maxin hinta nousee

Lähde: MTVIltalehti

Kilpailut

Uusimmat