Kuva: AOP / AOP

Beyoncé ja Kelly Rowland yhdistivät voimansa - auttavat kodittomia rakennuttamalla asuntoja

01.07.2023 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Beyoncé ja Kelly Rowland ovat aiemminkin auttaneet apua tarvitsevia kotikaupungissaan.

Laulajat Beyoncé, 41, ja Kelly Rowland, 42, ovat päättäneet yhdistää voimansa ja auttaa kotikaupunkinsa asunnottomia Teksasin pääkaupunki Houstonissa.

Artistit aikovat yhteistyössä rakennuttaa yhteensä 31 vakituista asuntoa kotia tarvitseville, Harrisin piirikunnan viranomaiset tiedottavat. Myös piirikunta lahjoittaa varoja miljoonien eurojen edestä projektiin.

Knowles-Rowland House -nimisessä hankkeessa asuntojen lisäksi asunnottomille tullaan tarjoamaan tukipalveluja.

Beyoncé esiintyy syyskuussa Houstonissa osana Renaissance -maailmankiertuettaan, jolloin asunnoista tullaan tiedottamaan suuremmin.

Destiny's Child -yhtyeessä yhdessä vaikuttaneet laulajat ovat aiemminkin auttaneet kotikaupunkiaan. Vuonna 2017 Harvey-hurrikaani teki mittavia tuhoja kaupungissa. Tulloin Beyoncé saapui kotikaupunkiinsa auttamaan tuhoista kärsineitä muun muassa tarjoamalla ruokaa avuntarvitsijoille. Laulajat tekivät myös yhteistyötä perustaessaan Survivor Foundation -hyväntekeväisyysjärjestön, joka tarjosi väliaikaisia asuntoja hurrikaani Katrinan uhreille Houstonissa.

Lue myös: Mila Kunis ja Ashton Kutcher keräsivät 30 miljoonaa euroa ukrainalaisten hyväksi muutamassa viikossa

Lue myös: Kim Kardashian anoo Teksasin kouluammuskelussa surmansa saaneen tytön isälle vapautusta vankilasta hautajaisten ajaksi

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat