Kuva: AOP/Timo Korhonen

Alma Pöysti tähdittää uutta Netflix-elokuvaa - kyseessä on jännittävä draamatrilleri

12.08.2023 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pöysti on Jussi-palkittu näyttelijä, joka on aikaisemmin näytellyt muun muassa elokuvissa Tove, Pahan kukat ja Vuosaari.

Näyttelijä Alma Pöysti tähdittää Netflixin uutta A Day And a Half -elokuvaa. 

Kyseessä on jännittävä ruotsalainen draamatrilleri, jossa aseistautunut mies tunkeutuu epätoivoissaan terveyskeskukseen nähdäkseen tyttärensä ja kidnappaa etääntyneen vaimonsa tämän työpaikalta.

Pöystin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Fares Fares ja Alexej Manvelov. Fares Fares vastaa myös elokuvan ohjauksesta. 

Pöysti kertoo sosiaalisessa mediassa, että on iloinen saadessaan tähdittää kyseistä elokuvaa.

"Meillä oli mahtavaa, kun työskentelimme ohjaaja-näyttelijä Fares Faresin, näyttelijä Alexej Manvelovin sekä uskomattoman henkilökunnan kanssa. Olen onnekas ja kiitollinen, että saan olla osana tätä kaunista tie-elokuvaa", Pöysti kirjoittaa Instagram-sivullaan. 

Pöysti on Jussi-palkittu näyttelijä, joka on aikaisemmin näytellyt muun muassa elokuvissa Tove, Pahan kukat ja Vuosaari

A Day and a Half julkaistaan 1. syyskuuta. 

Näet elokuvan trailerin alta tai tästä. 

Lue myös: Tove Janssonin klassikkokirjan filmatisoinnissa nähdään myös tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä

Lue myös: Aki Kaurismäen odotetun uuden elokuvan traileri on julkaistu - päärooleissa Alma Pöysti ja Jussi Vatanen

Lähde: Netflix, Alma Pöystin Instagram-sivu

Kilpailut

Uusimmat