Kuva: SkyShowtime

Uudessa kotimaisessa jännityssarjassa sukelletaan Tukholman alamaailmaan peitetehtävissä

21.08.2023 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sarja on suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto.

Koodinimi: Annika -uutuussarja vie katsojan sukellukselle Tukholman alamaailmaan.

Suomalais-ruotsalaisessa yhteistuotannossa peitetehtäviin taiderikollisuuden ytimeen värvätään suomalainen rikostutkija Emma Haka. Hänen kouluttautuminensa tehtävään on kuitenkin vielä vaiheessa, kun hänet jo lähetetään soluttautumaan toisen henkilöllisyyden, Annika Stormaren turvin Tukholman korruptoituneeseen taidekauppamaailmaan. Annikana Emma pääsee niin syvälle mysteerien verkkoon, että oma persoonallisuus ja peitetarina alkavat sekoittua. Kuka oli todella aikanaan elänyt, Emman nyt esittämä Annika Stormare?

Pääroolia sarjassa näyttelee Sannah Nedergård, jolle kyseessä on ensimmäinen suuri televisiorooli.

“Tämän sarjan tekeminen oli intensiivisin työ, minkä olen koskaan tehnyt, samalla minulla ei ole koskaan ollut näin hauskaa. Emman ja Annikan näytteleminen ei olisi ollut mahdollista ilman koko kuvausryhmää ja heidän taitavaa osaamistaan ja sydämellisyyttään. Mielestäni tämä sarja on tehty intohimolla", Nedergård kertoo tiedotteessa.

Muita rooleja puolestaan esittävät muun muassa Pekka Strang , Ardalan Esmaili, Rasmus
Ståhlgrenina ja Eva Melander. Elokuvan roolitus on kansainväline, mutta ohjaaja sen sijaan AJ Annila myös Suomesta.

Suomalaisista sarjassa näyttelee muun muassa Pekka Strang. (kuva: SkyShowtime)

Pohjautuu todellisiin rikoksiin

Suomessa sarjan on tuottanut Helsinki Filmi. Sarjan toinen luoja Mia Ylönen kertoo, että aitoudentunnun saavuttamiseksi sarjaa varten on muun muassa haastateltu todellisuudessa peitetehtäviin erikoistunutta poliisia. Sen ansiosta sarjan tapahtumat myös pohjautuvat todellisuudessakin tapahtuneisiin rikoksiin.

"Haastattelimme peitetehtävissä toiminutta ex-poliisia ja taideväärentämisen asiantuntijoita, jotta sarja pohjautuu todellisille taiderikoksille ja paljastuneille identiteeteille, ja lisäsimme päähenkilön, joka ei lainkaan tiedosta omaa pimeää puoltaan. Emma sukeltaa pää edellä peitetehtäväänsä ja jää välittömästi koukkuun - eikä tajua, että hänen peitetarinansa lopulta paljastaakin hänen omat syvimmät salaisuutensa", Ylönen kuvailee.

Sarja julkaistaan syyskuussa SkyShowtime-suoratoistopalvelussa.

Lue myös: Disney+ aloitti ensimmäisen pohjoismaisen alkuperäissarjansa tuotannon - mukana suomalaisia näyttelijöitä

Lue myös: Kesäisessä Hangossa rannalta löytyy ihmisen pää - suositut jännitysromaanit muuntuvat rikossarjaksi

Kilpailut

Uusimmat