Kuva: Malla Hukkanen/Sputnik

Alma Pöysti työharjoitteli baarissa valmistautuessaan Aki Kaurismäen uutuuselokuvaan: "Vähän pelotti"

07.09.2023 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Alma Pöysti tekee toisen pääroolin Aki Kaurismäen uutuuselokuvassa Kuolleet lehdet.

- Olen kuullut vain huhuja, näyttelijä Alma Pöysti nauraa.

Hän ei osaa sanoa, mistä legendaarinen elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki hänet bongasi uuden elokuvansa päärooliin. Pöysti kertoo kuulleensa vain, että Kaurismäki oli nähnyt joitain hänen aiempia roolitöitään, vakuuttunut niistä ja päättänyt Pöystin sopivan hyvin uuteen elokuvaansa Kuolleet lehdet.

Koko Pöystin haastattelun voit kuunnella yltä tai Podplaysta.

Sillä ei kuitenkaan liene merkitystä, mistä Kaurismäki Pöystin löysi, sillä näyttelijän vastaus oli kuitenkin empimättä heti selvä. Pöysti muistelee Voice.fi:n haastattelussa hetkeä, jolloin istui ravintolapöydässä Kaurismäen sekä tulevan vastanäyttelijänsä Jussi Vatasen kanssa voimatta edes ihan käsittää, mitä oli tapahtumassa. 

- Se oli jotain, mitä ei osannut toivoa. Olin todella onnellinen ja olen vieläkin, Pöysti kertoo hymyillen. 

Pöysti oli kuullut ennakkoon myös jotain siitä, mitä Kaurismäen ohjauksessa työskentelyltä on syytä odottaa. Mitään ei saanut harjoitella ennakkoon ja kohtauksista pitäisi selvitä vain yhdellä otolla. Olosuhteet jopa pelottivat Pöystiä ennakkoon, mutta lopulta hän pääsi toimintatapohin sisään jo ensimmäisenä päivänä, sillä muutakaan ei voinut. Jälkikäteen Kaurismäen toimintamalleja on helppo myös ymmärtää.

- Vähän myös pelkäsin, koska oli yhden oton toivomus. Kun se rupesi skulaamaan, siitä sai hirveästi kiksejä. Se oli ihan mahtavaa ja aika hyvä metodi, koska siinä saa hetkestä kiinni, eikä se tule toistumaan. Jos joudut jostain syystä toistamaan, se hetki kuluu. Ymmärrän, miksi hän haluaa tehdä niin, Pöysti nyt sanoo.

Vaikka itse kohtauksia ei saanut repliikkien opettelua enempää harjoitella, keksi Pöysti omat tapansa päästä ennakkoon tutustumaan roolihahmonsa Ansan maailmaan. Ansa ehtii elokuvan aikana tehdä liudan erilaisia pätkähommia marketissa, baarissa ja työmaalla. Sinne Pöystikin meni. 

- Koska en saanut harjoitella, piti keksiä muita tapoja. Olen sen verran nörtti, että haluan tulla valmistautuneena duuniin. Katsoin uudestaan kaikki Akin leffat ja kävin työharjoitteluissa niissä duunipaikoissa, missä Ansa tekee töitä. Olin vähän blokkarina, että sai otetta siihen, Pöysti listaa.

Alma Pöysti yllättyi tullessaan pyydetyksi mukaan uutuuselokuvaan Kuolleet lehdet. (kuva: AOP)

Jussi-palkinto ei kummittele kaapissa

Aiemmasta pääroolistaan vuoden 2020 elokuvassa Tove Pöysti sai myös parhaan naispääosan Jussi-palkinnon. Hän ei kuitenkaan ajattele, että aiempi menestys toisi paineita tulevalle, sillä jokaisen roolin kohdalla työ alkaa kuin alusta. 

- Aina on aika avuton alussa, kun pitää oppia tuntemaan rooli ja tekijät. Se alkaa aina alusta ja nollasta. On ihan tervettä, jos unohtaa kaikki menneet, sekä hyvät että huonot. Voi ottaa opikseen, muttei jäädä luulemaan asioita. Se ei auta eteenpäin menemistä, Pöysti toteaa.

Eikä Kuolleiden lehtien menestyksestä ainakaan enää tarvinne huolta edes kantaakaan, sillä elokuva on saanut valtaisaa näkyvyyttä ja ylistystä myös maailmalla. 

Pöysti ei kuitenkaan erityisesti tähyä juuri ulkomaille, vaikka siihen mahdollisuuksia lienisikin. Hänelle tärkeintä on, että käsikirjoitus nostattaa hänessä pintaan tunteita, jolloin ei ole niin merkittävää, mistä tuotanto on lähtöisin tai missä se kuvataan. Niin kävi Kuolleiden lehtienkin kanssa.

- Itkin ja nauroin ääneen. Olin tosi vaikuttunut siitä, että se ei ollut kovin pitkä. Aki kirjoittaa todella kirkkaasti, ei ole mitään turhia sanoja, mutta miten paljon hän voi sanoa yhdellä lauseella. Olin todella koskettunut, Pöysti kuvailee. 

Elokuva kiteyttää Pöystin mielestä hienolla tavalla jotakin hyvin inhimillistä. Se kertoo samalla valtavasta yksinäisyydestä, mutta myös päähenkilöiden Holapan ja Ansan uskomattomasta rohkeudesta.

- Se on tosi hieno pieni helmi, joka kertoo sekä yksinäisyydestä, mutta myös toivosta ja rohkeudesta. Sekä Holappa että Ansa ovat hyvin rohkeita, kun he uskaltavat antaa rakkaudelle ja ihastumiselle mahdollisuuden, vaikka ovat molemmat jo elämää nähneet. Tätä voi katsoa vaikka tuntiessaan itsensä yksinäiseksi, mutta myös vaikka jos menee treffeille, Pöysti naurahtaa. 

Pöysti sai roolistaan Tove Janssonina Jussi-palkinnon. (kuva: AOP/Timo Korhonen)

Podplaysta voit kuunnella kokonaisen haastattelun, jossa Pöysti kertoo myös muun muassa, onko suurten elokuvaroolien tuoma julkisuus vaikuttanut häneen.

Kuolleet lehdet saa Suomen ensi-iltansa 15. syyskuuta.

Lue myös: Aki Kaurismäen uutuuselokuva saa näyttävän esityksen myös ulkomailla

Lue myös: Kuolleet lehdet -elokuvalle sataa tunnustuksia

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat