Kuva: Malla Hukkanen/Sputnik

Kuolleet lehdet -elokuvalle sataa tunnustuksia

03.09.2023 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuva saa laajan näkyvyyden myös kansainvälisesti.

Aki Kaurismäen uutuuselokuva Kuolleet lehdet on saanut riemukkaan vastaanoton jo ennen varsinaista ensi-iltaansa. 

Uusimpana tunnustuksenaan se sai kriitikoilta Fipresci Grand Prix -palkinnon eli vuoden parhaan elokuvan palkinnon. Kaurismäen elokuvista Kuolleet lehdet on jo kolmas, joka kyseisen palkinnon voittaa. Tänä vuonna palkinnon jakamisesta äänesti 669 elokuvakriitikkoa ympäri maailman.

Aiemmin elokuva on jo palkittu muun muassa Cannesin elokuvafestivaaleilla Prix du Jurylla eli tuomariston palkinnolla.

Palkintojen lisäksi Kuolleet lehdet on saamassa laajaa näkyvyyttä myös kansainvälisesti. Se muun muassa esitetään parhaillaan käynnissä olevilla Telluriden elokuvajuhlilla Yhdysvalloissa. Telluride on arvostettu ja hyvin eksklusiivinen elokuvajuhla, johon suomalaisia elokuvia on valittu vain äärimmäisen harvoin. Saavutus juhlaan pääsystä on jo itsessään huima. Myöhemmin elokuva suuntaa lisäksi ainakin New Yorkin ja Toronton elokuvajuhlille.

Suomessa elokuva saa ensi-iltansa 15. syyskuuta.

Lue myös: Lapissa kuvataan ensimmäistä meänkielistä pitkää elokuvaa - perustuu tositapahtumiin vanhasta kultista

Lue myös: Alma Pöysti tähdittää uutta Netflix-elokuvaa - kyseessä on jännittävä draamatrilleri

Kilpailut

Uusimmat