Kuva: Nelonen

Kyllä isä osaa -elokuvan ensi-ilta on selvillä

19.01.2024 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Elokuvaa tähdittää alkuperäisten näyttelijöiden lisäksi myös Mikko Leppilampi ja Vesa Vierikko.

90-luvun Kyllä isä osaa -televisiosarjan tarina jatkuu valkokankaalla maaliskuussa. Alkuperäisiin rooleihinsa palaavat Tom Lindholm (isä), Tuija Ernamo (äiti), Maiju Jokinen (Jonna) ja Jarno Jokinen (Jussi).

Elokuvaa tähdittää alkuperäisten näyttelijöiden lisäksi Vesa VierikkoKati OutinenMikko LeppilampiLari Halme ja Kalle Lamberg.

Elokuvassa perheen lapset ovat kasvaneet keski-ikään ja vanhemmat ovat eläkeiässä, mutta persoonat ja tavat eivät ole juuri muuttuneet mihinkään suuntaan, kertoo Nelonen tiedotteessaan. Myös arki tuntuu kummallisen tutulta, kun Jonna ja Jussi löytävät itsensä tutusta rintamamiestalosta isänsä ja äitinsä kanssa. Jonnan poika Junnu asettuu kuvioon melkein liiankin luontevasti.

Elokuvan ohjaa Panu Raipia ja käsikirjoituksesta vastaavat Pekka Lepikkö ja Outi Keskevaari. Lepikkö on ohjannut ja käsikirjoittanut alkuperäisen tv-sarjan.

"On mukavaa ajatella, että tämä isän toiminta on jatkunut yli 30 vuotta ja perhe on edelleen koossa ja voi hyvin! On antoisaa näytellä impulsiivista, positiivista henkilöä, jonka voimavara on rajaton into ja usko omiin näkemyksiin ja tekemisiin", Tom Lindholm sanoo.

"Odotamme ensi-iltaa malttamattomina, koska olemme nähneet elokuvan hulvattoman svengin jo tekovaiheessa. Myös koeyleisön vilpitön riemu, nauru ja innostus sekä kiitos uskollisuudesta sarjaa kohtaan ovat rohkaisseet eteenpäin tässä merkittävässä hankkeessamme. Perhe on iskussa, elokuva on iskussa, ja se on mielestämme syntynyt legendaksi! Tätä ei voi jättää näkemättä, jos haluaa iloa elämäänsä", vastaava tuottaja ja elokuvassa näyttelevä Janne Kataja puolestaan hehkuttaa.

Kyllä isä osaa -elokuva saa ensi-iltansa 28. maaliskuuta.

Lue myös: Klaus Härön kansainvälisestä jättisatsauksesta ensimmäinen teaser julki - katso

Lue myös: "Paskanen työ ja huono palkka" - uutuusohjelmassa seurataan nuorten porohoitajien elämää

Lue myös: Muodin huipulle -kilpailija Pinja Antikainen tekee zero waste -vaatteita: "Ihmisten käytös on muuttunut"

Kilpailut

Uusimmat