Amber Rose teetätti itsestään nakupiirroksen - mitä pidät lopputuloksesta?

30.03.2015 21:45 - Senni Loikala

Yhdysvaltalainen malli julkaisi piirroskuvan itsestään Instagram-tilillään. Kuvalla nainen näyttäisi ottavan kantaa saamalleen vihapuheelle.

Malli Amber Rose, 31, on saattanut saada paljon vihaajia. Nainen ei peittele uskomattomassa tikissä olevaa kroppaansa ja julkaisee usein itsestään sosiaalisessa mediassa kuvia milloin yläosattomissa rannalta, milloin pelkissä alusvaatteissa ja milloin pussaamassa äidillisesti herttaista lastaan. Paljastavat julkaisut eivät välttämättä ole miellyttäneet kaikkia.

Tällä kertaa malli on kuitenkin julkaissut hieman erilaisen kuvan. Se on Leon Wilkien tekemä piirros Rosesta, jossa hän on päällään vain niukka, rinnat esille jättävä uimapuku. Kädessään tähdellä on woodoo-nukke, jonka mekossa lukee "hater" eli suomeksi "vihaaja".

Mitä uskot Rosen tahtovan sanoa kyseisellä kuvalla?

Olemme koonneet kuvasarjan Rosesta toinen toisteen päheimmissä aurinkolaseissa. Pääset katsomaan sen täältä.

Kilpailut

Uusimmat