Kim Kardashian odottaa parhaillaan toista lasta Kanye Westin kanssa. E!Onlinen mukaan pienokaisen on määrä syntyä maailmaan joulukuussa. Huhujen mukaan näyttää North saa sisaruksen juuri joulunpyhien aikaan.
Selvää on, että uusi tulokas on enemmän kuin odotettu. Pariskunnan kun tiedetään yrittäneen perheenlisäystä jo pidemmän aikaa.
– Odottaminen on ollut yhtä vuoristorataa. Prosessi on ollut todella tunteellinen. Välillä olen lähtenyt lääkärin luota itku kurkussa ja toisinaan olen uskonut siihen, että kaikki kääntyy parhain päin, Kim kertoo haastattelussa.
Odottaa kaksosia?
Huhujen mukaan Kim Kardashian odottaisi kaksosia. Huhuista kertoi New York Daily News.
Lähteen mukaan Kardashian on kertonut asiasta vain muutamalle henkilölle, sillä ei halua tiedottaa asiasta vielä. Lähde kertoo, että Kardashian on saanut kuulla kahden munasolun hedelmöittyneen, ja nyt nainen odottaa, että tilanne on kummankin kohdalla täysin varma.
– Hän odottaa lääkäriltä tietoa ja hyväksyntää siitä, että kummatkin ovat kunnossa, lähde kertoo.
Kimin entinen isäpuoli sen sijaan on ollut viime aikoina otsikoissa sukupuolenkorjausprosessin vuoksi. Muutama päivä sitten hän astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa naisena. Lisää aiheesta voit lukea täältä.
Lähde: Cosmopolitan